maanantai 25. marraskuuta 2013

Euroopan uusi lähdekoodi

Koodi on 2000-luvun lukutaitoa. Yhä isompi osa maailmasta pyörii ohjelmistojen päällä. Googlen, Facebookin ja Amazonin kaltaiset firmat muutavat arkeamme hämmästyttävää vauhtia. 
Silti tuntuu, että teknologia on tänä päivänä Euroopassa uhka, joka tuhoaa työpaikat ja näivettää kulttuurin. Muutos sanellaan muualta: kiinalaisissa tehtaissa ja kalifornialaisissa ohjelmistokehitysyrityksissä päätetään mihin suuntaan maailmaa viedään. Ja koodaaminen, se on yksinäistä, tylsää tai vähintäänkin ulkoistettavissa Intiaan. 
Todellisuudessa Euroopan komissio on laskenut, että vuoteen 2015 mennessä Euroopassa jää osaamispulan takia täyttämättä 900 000 ICT-alan työpaikkaa ja komission digitaalistrategian täysimääräinen toteutuminen loisi yli 4 miljoonaa uutta työpaikkaa. 
Jotta Eurooppa pärjää mukana, on tärkää saada yhä laajempi joukko innostumaan niistä mahdollisuuksista, joita teknologia tarjoaa. Koodaaminen ei ole vain kaavamaista matematiikkaa, vaan tapa ilmaista itseään. Työtä tehdään tiimeissä. 
Lopulta JavaScriptin ja ranskan kieliopin opettelussa on vähän eroa. Silti edelleen harva nuori nainen päätyy koodaajaksi teknologiastartuppiin, vaan niitä maailmaa mullistavia yrityksiä rakentaa usein pieni, kapeanäköinen joukko nuoria miehiä. 
Internetin historiaa kirjoitetaan vielä. Uskon, että suomalaisuus antaa meille voimakkaan kulttuuri- ja arvopohjan rakentaa ihan uudenlaista ohjelmistokehityskulttuuria koko Euroopalle. Me emme etsi vain lokaaleja maksimeja, tai korjaa pieniä, hedonistisia ongelmia.  Suomessa on aina osattu tehdä itse, mutta yhteistä. Täällä keksittiin talkoot, pystytettiin rintamamiestalot ja perustettiin neuvolajärjestelmä. Suomalainen talkooperinne näkyy myös teknologiassa. Koko internetin selkärangan muodostavat suomalaistaustaiset MySQL, SSH, IRC, Git ja Linux rakennettiin avoimiksi. Meidän tee-se-itse-kulttuurimme auttaa lopulta kaikkia.





Linda Liukas 
Suomen Digital Champion sekä tytöille 130 kaupungissa koodausta opettavan Rails Girls -liikeen perustaja.


tiistai 5. marraskuuta 2013

Kalkkisäidin ja etevän teinin kokemuksia Safer Internet Forumista

Osallistuimme lokakuun puolivälissä Safer Internet Forumiin Brysselissä. Edustimme Suomea aivan tavallisen perheen roolissa ilman virallista tietoteknistä koulutusta. David osallistui kansaiväliseen nuorisoryhmään ja minä vanhemmille suunnattuihin palavereihin. Jokaisesta EU-maasta oli mukana yksi nuori ja yksi vanhempi.

Nuoret tekivät ryhmätöitä ja opettelivat kulttuurisia eroja internetin käytöstä. Facebook ja sosiaalinen media olivat monille arkipäiväisiä asioita. Keskustelu näistä sekä netin käytöstä yleensä kiinnittivät Daven huomion. Lisäksi hän huomasi, että yllättävän monelle nuorelle englannin puhuminen tuotti vaikeutta. Sanojen ääntäminen oli vaikeaa, vaikka englannin kielisen materiaalin etsiminen ja käsittely on monelle arkipäivää Internetissä. 

Keskiviikkona 16.10. me vanhemmat istuimme koko päivän salissa internet-asiantuntijoiden ja media-ammattilaisten kanssa. Kuuntelimme erilaisia luentoja ja teimme ryhmätöitä. Meidät oli jaettu noin kahdeksan hengen pyöreisiin pöytiin, joissa kävimme vilkasta keskustelua  eri maitten käytännöistä median suhteen, perheiden pelisäännöistä sekä vastuukysymyksistä.

Kenelle vastuu kuuluu, kun uusi tuote tai sivusto mainoksineen lanseerataan markkinoille? Miten perheissä suhtaudutaan uusien laitteiden, kuten tablettitietokoneen käyttöön? Aiheuttaako uuden teknologian hankinta kotona valtasuhteiden epätasapainon tai riippuvuutta? Onko muna viisaampi kuin kana? 

Monessa keskustelussa tuli ilmi,että vanhempien ja lasten tulisi yhdessä opetella tekniikan käyttöä ja yhdistää osaamisensa: vanhemmat ymmärtävät maailman vaarallisuuden ja ovat tärkeässä roolissa neuvoessaan sekä opastaessaan lasta arjessa ja nettimaailmassa. Sosiaalisten suhteiden opettelu lähtee jo kotoa, samoin kohteliaat käytöstavat.  Lapset ovat nopeita oppijoita ja oivaltavat  teknisiä asioita,  mutta heillä ei ole itsesuojeluvaistoa, joka ohjaisi heitä välttämään houkutuksia, joita netin mainokset tarjoavat.  Nettimaailma on yhtä todellinen kuin ympäröivä maailmakin. Tätä pitäisi lapsille painottaa. Emme saa kaikkea tietoa takaisin, jos teemme tai toteutamme jonkin päähänsattuman (esim. lasten kylpykuvat) ja laitamme sen nettiin.

Anonymiteetti eli nimettömyys tuntui hiertävän myös keskusteluissa: osa oli sitä vastaan ja osa sen puolesta. Nimettömyys takaa joissakin tilanteissa avun saannin mutta mahdollistaa myös kiusanteon. Miten voimme toimia erilaista nettikiusaamista ja muuta häirintää vastaan? Ryhmätyöpaneeleissa sekä keskustelutilaisuuksissaa kerrottiin erilaisista auttavista puhelimista sekä nettipalveluista, joita Euroopan maissa on käytössä. Näiden linjojen kautta eri ikäiset ihmiset saavat neuvoja sekä tukea kohtaamaansa häirintään. Suomessa vastaavaa apua tarjoavat Mannerheimin Lastensuojeluliitto sekä Pelastakaa Lapset.

Tavallisena äitinä uskalsin sanoa ääneen, mitä ajattelen. Arki, jota elämme, on täynnä houkutuksia. Mainokset sysäävät meille jatkuvasti uusinta uutta. En silti ole huono vanhempi, jos en osta teinilleni viimeisintä teknologiaa enkä omista uusinta älypuhelinta. En ole taitava tekniikassa, joten teinini pitää minua kalkkiksena. Uskallan ottaa tietokoneen pois määräajoiksi ja rajoittaa netin käyttöä kotona. Teini joutuu ansaitsemaan nettitikun käyttöaikaa kotitöillä, muuten illat menisivät tietokoneen ruutua tuijottaen.

Kaiken asiatiedon ja keskustelun jälkeen olo oli hyvin hämmentynyt. Miten voin olla rakentava vanhempi teinin kanssa, jotta uusi teknologia voisi tuoda sitä hyvää ja hienoa, mitä markkinavoimat meille tarjoavat? Vanhempana minun pitää olla avoin uusille tuulille sekä kiinnostunut lapseni tekemisistä netissä kuin arkisina päivinäkin. Nuori kyllä kertoo mielellään kuulumisiaan, jos olen valmis kuuntelemaan ja aidosti läsnä tässä hetkessä. Hän myös opettaa mielellään kalkkis-äidille netistä asioita, jos olen aidosti halukas kehittämään osaamistani  netin tai tekniikan suhteen.

Näin joulun alla tablettitietokone tai hieno älypuhelin olisi mahtava lahja koko perheelle. Taidan kuitenkin siirtää hankintoja toistaiseksi, koska nämä laitteet eivät tee meidän perheen arjesta sen kummempaa. Perustietokone olkoon se arkivehje, jota voimme käyttää ja päivittää. Siitäkin huolimatta, että saan kantaa kalkkis-äidin logoa teinini silmissä, kunnes hän itsenäistyy maailmalle.


Helena Sholberg
David Sholberg




maanantai 28. lokakuuta 2013

Mitä yritykset voivat tehdä - ja mitä eivät

Internetissä lapsille palveluja tarjoavat yritykset kuulivat runsaasti toiveita, odotuksia, vaatimuksia ja jopa syytöksiä Safer Internet Forumissa. Järjestöjen, tutkijoiden ja yritysten vuosittainen kokoontuminen järjestettiin Brysselissä lokakuussa 2013.

Netti ei aina ole kiva paikka. Yritysten syyttäminen on helppoa, mutta johtaako se mihinkään?

Otetaan esimerkiksi kiusaaminen. On päivänselvää, että se aiheuttaa suurta surua. Sanat satuttavat fyysisiä toimia enemmän. Kun juuri sanat kuitenkin ovat yleisin tapa viestiä netissä, miten palveluntarjoajat voisivat estää kiusaamisen kokonaan? Yritykset voivat rakentaa järjestelmiä kiusaajien kiinniottamiseen ja uhrien auttamiseen. Ne eivät kuitenkaan voi kokonaan kitkeä kiusaamista - eivät ainakaan yksin.

Tämän takia tarvitaan yhteistyötä. Koulut, järjestöt ja vanhemmat tekevät loistavaa työtä valmistellessaan lapsia nettielämään. Sen sijaan että tuomitaan kaikki kaupallinen, voitaisiin opettaa lapset erottamaan hyvä palvelu huonosta ja kertoa, kuinka netissä ylipäätään tulee käyttäytyä. Jos lapset sitten nettielämässä törmäävät ongelmiin, palveluntarjoajat voivat pelastaa tilanteen turvallisuusjärjestelmiensä avulla.

Miten siis tehdään internetistä turvallisempi lapsille? Lopetetaan syyttely ja autetaan toisiamme. Täällä ollaan valmiita!

  

What can the industry do - and what it can't


A lot of expectations, wishes, demands and even blame was placed on the internet industry's shoulders in Safer Internet Forum 2013. The yearly get-together for organisations, researchers and companies took place in Brussels in October.

The internet is not always a nice place. It's easy to blame the industry, but is that the full story?

Let's take bullying as an example. There's no doubt that bullying brings great sorrow. Words often hurt more than physical actions. However, as words are the most common means of communication, how could any service provider stop bullying from happening? What the industry can do is to build systems to catch the bully and help the victim. But it can't prevent bullying from happening. At least not alone.

That's why we need to work together. Schools, organisations and parents do a great job preparing the kids to enter the online life. Instead of judging everything that's commercial, teach the kids how to tell a good service from a bad service and how to behave online in general. Then, if problems do occur in the online life, let the industry step in with their safety measures.

So, how do make the internet safer for kids? Let's drop the blame game and help each other out. We're ready.

Silja Tuulia Nielsen
Coordinator – Community and Security


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Safer Internet Forum 2013: Nuoret osallisiksi mediakasvatukseen




Viime viikolla järjestettiin Brysselissä sarjassaan kymmenes Safer Internet Forum. Tapahtumassa keskusteltiin ajankohtaisista lasten turvalliseen netinkäyttöön liittyvistä ilmiöistä. Tänä vuonna Safer Internet Forum kokosi yhteen yli 400 osallistujaa: päättäjiä, tutkijoita, yritysmaailman edustajia, järjestötyöntekijöitä, valtioiden virkamiehiä, nuoria ja vanhempia. Nuorisopaneeliin osallistui 30 nuorta Euroopan eri maista. Safer Internet Forumin järjestää vuosittain Euroopan komissio.


”Education is the key to online safety” – Erika Mann


Kasvatus nähtiin monissa keskusteluissa parhaana keinona nettiturvallisuuden lisäämiseen. Esimerkiksi Facebookin Erika Mann (Public Policy Manager) korosti kasvatuksen tärkeyttä.
Sisällön suodattamisesta ja sääntelystä puhuttiin myös, mutta niitä ei nähty yhtä tehokkaina turvallisuuden takaajina kuin ennaltaehkäisyä.

Erityisesti Safer Internet Forumiin osallistuneet nuorisopanelistit puhuivat sen puolesta, että nuoret pitäisi osallistaa mediakasvatuksen suunnitteluun  ja toteutukseen. ”Opettajat saattavat luulla tietävänsä, mitä nuoret tekevät netissä ja perustavat opetuksen omien luulojensa varaan, jolloin näkökulma saattaa mennä aivan pieleen. Me nuoret tiedämme, mistä asioista nuorten kanssa pitää puhua,” totesi eräs nuorisopanelisti.

Latvialainen sosiaalisen median asiantuntija Arturs Mednis (Executive Director, Inspired Digital) oli nuorten kanssa samoilla linjoilla ja sanoi myös, että kasvattajien ei pitäisi estää nuorten netinkäyttöä vain sen vuoksi, että kasvattajat eivät ymmärrä kaikkia nuorten nettikulttuureiden ilmiöitä.

Brittiläinen verkkovertaistukea tarjoava BeatBullying-järjestö nosti esiin tutkimustuloksia siitä, että vertaistuki on todettu tehokkaimmaksi puuttumiskeinoksi nettikiusaamiseen.


”Data is the new oil and people are the data” – Andrew Keen


Kirjailija Andrew Keen provosoi yleisöä väittämällä, että kaikki ilmaisten sosiaalisen median palveluiden käyttäjät ovat uhreja ja että heitä käytetään hyväksi. ”Jos et maksa palvelusta, olet itse tuote”, hän sanoi. Mikään netissä ei ole ilmaista, vaan maksamme palvelujen käytöstä tiedoillamme. Keen perusti väitteensä sille, että palveluiden ylläpitäjät keräävät käyttäjistään tietoja ja myyvät niitä mainostajille. Tiedoillamme tehdään rahaa. Keenin mukaan lapsille pitäisi kertoa, miten tietojen kerääminen ja myyminen toimii.

Keen kertoi, kuinka kaikki klikkauksemme tallentuvat ja evästeet tilastoivat sivustot, joilla käymme. Näin määrittyvät käyttäjän mielenkiinnon kohteet ja esimerkiksi hakukoneiden tulokset suodattuvat sen mukaan. Hakukoneet eivät siis tuota samoja tuloksia eri käyttäjille, vaan vaarana on, että hakukoneista kehittyy liian fiksuja ja jokainen netinkäyttäjä eriytyy oman kuplansa sisälle. Tietoa oman kuplan ulkopuolelta voi olla vaikea löytää.

Nuorisopanelistit kommentoivat netin kaupallisuutta:
- ”Telkkarissakin on mainoksia, miksei netissä siis voisi olla?”
- ”Ei minua haittaa, että palvelut keräävät minusta tietoja, jos se parantaa käyttökokemustani netissä.”


”Edginess sells” – Joel Bakan


Professori Joel Bakan British Columbian yliopistosta jatkoi kertomalla, että netin bisnesmallit voivat olla haitallisia lapsille. Osakeyhtiöiden toimintaa säätelevien lakien mukaan osakeyhtiön ensisijainen tavoite on voiton tuottaminen osakkeenomistajille. Jos osakeyhtiö toimii tätä vastoin, se toimii laittomasti. Osakeyhtiön pyörittämän kaupallisen nettipalvelun ensisijainen tavoite ei siis voi olla lasten hyvinvointi.

Esimerkkinä lapsille haitallisista bisnesmalleista Bakan käytti virtuaalilemmikkejä. Ne ovat hyvä bisnes, koska lapset kiintyvät virtuaalilemmikkeihin ja palaavat takaisin palveluun sen vuoksi. Jotkin virtuaalilemmikkipalvelut mainostavat maksullisia lisäpalveluja uhkailemalla, että lemmikki kärsii ja kuolee, jos et osta sille virtuaalista erikoisruokaa. Bakan totesi myös, että peliriippuvuus on merkki onnistuneesta pelisuunnittelusta.

Tutkija Sonia Livingstone huomautti, että tutkimusten mukaan vain harva lapsi on koukussa peleihin. Livingstone lisäsi myös, että netin kaupallisuuteen liittyvät seikat eivät ole aiemmin olleet nettiturvallisuuskeskustelun ja -opetuksen keskiössä, mutta ehkä ne pitäisi ottaa jatkossa paremmin huomioon.


”The most important languages today are English, Chinese and Javascript” – Linda Liukas


Koodaamisen asiantuntija Linda Liukas (Codecadamy, Community Manager) huomautti, että tällä hetkellä verkkopalvelujen tekninen toteutus on pääasiassa nuorten valkoisten miesten käsissä. Koodaajapuolelle tarvittaisiin enemmän diversiteettiä ja siksi kouluissa tulisi opettaa koodaamista kaikille. ”Kaikista ei tule hyviä koodaajia, mutta kaikista tulee parempia internetin käyttäjiä”, Liukas perusteli koodaamisen opettamista.



Suomessa mennään oikeaan suuntaan


Safer Internet Forumin vahvuus on se, että se tuo eri toimialojen ihmisiä yhteen ja näin syntyy uusia kumppanuuksia. Mediakasvatusalan ulkopuolelta tulevien ihmisten näkemyksistä saa myös itse uutta ajateltavaa. Lisäksi on aina hienoa kuulla, millaisia näkökulmia nettiturvallisuuteen muissa maissa on. Suomessa näkökulmaa on jo siirretty turvallisuudesta mediataitoihin, ja sama suunta tuntuu olevan myös Euroopan tasolla. Tuli tunne, että valitsemamme näkökulma ja toimintamallit ovat oikeita.

Nuorten osallistaminen mediakasvatukseen (ja muuhunkin opetukseen) on ollut tapetilla Suomessa jo jonkin aikaa. Esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliitto on laatinut materiaaleja tukioppilastoimintaan – ideana nuorten ohjaaman mediakasvatuksen lisääminen kouluissa. Yksi idea nuorilta nuorille -toimintaan on Mediataitoviikon Tuunaa vessa! -kilpailu, jossa nuoret suunnittelevat ja toteuttavat nettiturvallisuusaiheisen valistuskampanjan koulunsa vessaan. Kilpailu tullaan järjestämään myös helmikuussa 2014.

Nuorten kommentit netin kaupallisuudesta osoittavat, että tähän liittyvälle mediakasvatukselle on tarvetta. Kaupallisten nettipalveluiden toimintalogiikkaa ja netti- ja televisiomainonnan sääntelyjen eroja ei selvästi tunneta. Tässäkin olemme Mediataitoviikon 2014 osalta oikealla tiellä: olemme parhaillaan tuottamassa opetusmateriaalia netin kaupallisuuteen liittyen. Luvassa on monipuolinen taustatietopaketti opettajalle sekä tuntimallit ala- ja yläkouluun. 



Suvi Tuominen
Projektipäällikkö
Finnish Safer Internet Centre
Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus

tiistai 17. syyskuuta 2013

Aikuisen läsnäolosta turvaa lapsen nettiarkeen



Internet ja digitaalinen media ovat muuttaneet ihmisten välistä vuorovaikutusta monin tavoin. Netti rikastuttaa elämäämme sekä tarjoaa mahdollisuuksia yhteydenpitoon ja vuorovaikutukseen toisten kanssa. Avoimeen ja julkiseen mediaan liittyy kuitenkin myös riskejä, joita varsinkin lasten voi olla vaikea arvioida.

Lapsi voi nähdä mieltä järkyttävää sisältöä tai hän saattaa kohdata sopimatonta toimintaa muiden verkonkäyttäjien taholta, esimerkiksi kiusaamista tai häirintää. Teknologian kehitys on tuonut uusia muotoja myös lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Aikuisen läsnäoloa, ohjausta ja arvostavaa kohtaamista tarvitaan lapsen suotuisan kehityksen ja kasvun tueksi - niin verkkoympäristössä kuin muissakin sosiaalisissa tilanteissa. Ajan tasalla oleminen lapsen elämässä ja hänen kokemuksiensa ymmärtäminen luovat turvallisuutta. Se helpottaa myös vaikeiden asioiden puheeksi ottamista ja erilaisten ongelmatilanteiden käsittelyä.

Vuorovaikutus verkossa on monin tavoin toisenlaista kuin kasvokkain tapahtuvassa kohtaamisessa. Keskustelu niin tuttujen kuin ennestään tuntemattomienkin kanssa voidaan kokea helpoksi ja mutkattomaksi. Asiaan voidaan mennä suoraviivaisesti ja nopeasti, tai keskustelu voi muodostua syvälliseksi ja luottamuksellisen tuntuiseksi. Yhteyden ylläpitäminen vaatii nopeaa reagoimista ja vastaamista toisen viestiin, ja sen intensiivisyys imaisee helposti mukaansa. Tulkinta toisesta ihmisestä tehdään välitettyjen viestien ja niistä syntyvien mielikuvien pohjalta, mutta se värittyy usein omilla haaveilla ja toiveilla.

Anonyymiyden tunne ja fyysinen etäisyys verkossa vahvistavat koettua hallinnan tunnetta. Ne voivat antaa rohkeutta heittäytyä välittömään, kokeilevaan tai estottomaankin vuorovaikutukseen, johon kasvokkain tapahtuvassa vuorovaikutuksessa ei välttämättä oltaisi valmiita ryhtymään. Nuoruuteen liittyvä riskinoton viehätys tai kiinnostus seksiasioihin saattavat myös altistaa heittäytymään vuorovaikutukseen tai tekoihin ymmärtämättä niiden merkitystä tai mahdollisia seuraamuksia.

Aikuisten mielissä huolet, ongelmat ja pelot ovat usein luonnollisesti päällimmäisinä. Joskus se voi johtaa jopa turhaan ja tarpeettomaan rajoittamiseen, kieltoihin tai lapsen syyllistämiseen. Kielteinen ennakkoasenne voi estää käyttämästä niitä mahdollisuuksia, joissa aikuisella olisi paikka antaa lapselle hänen tarvitsemiaan valmiuksia ja vahvuuksia.

Vanhemmuuteen kuuluu se, että tietää, mitä lapsi tekee, missä, miten ja kenen kanssa hän viettää aikaansa - tapahtuupa se sitten kodin ulkopuolella tai internetissä tietokoneen, pelikoneen tai kännykän kautta. Avoin kiinnostus, läsnäolo ja osallistuminen lapsen elämään antavat parhaat lähtökohdat lapsen turvalliselle kasvulle ja kehitykselle niin verkossa tapahtuvissa kuin muissakin sosiaalisissa suhteissa.



Aikuisen tuki auttaa lasta tulkitsemaan, ymmärtämään ja antamaan merkityksiä erilaisille asioille ja tapahtumille verkkomaailmassa. Aikuisen kanssa lapsi voi löytää oikeat sanat ja saada luottamuksen selviytyä tilanteissa, jotka voivat olla hämmentäviä tai pelottavia.

Ymmärrys internetin merkityksestä lasten elämässä ja verkossa tapahtuvan vuorovaikutuksen luonteesta auttavat myös havaitsemaan riskejä ja tarvittaessa puuttumaan ongelmiin. Lapsi voi joutua netissä vaikeuksiin eikä aina itse pysty vaikuttamaan siihen. Siksi on tärkeää olla syyllistämättä lasta. Mahdollisissa ongelmatilanteissa lapsella tulee olla varmuus siitä, että myös virheistä ja noloistakin asioista voi kertoa ja saada apua aikuiselta.

Mitkään tekniset ratkaisut, rajoitteet tai rajoitukset eivät korvaa aikuisen läsnäoloa, kasvatusta ja rakentavaa keskusteluyhteyttä lapsen kanssa. Sen sijaan jokainen aikuinen voi auttaa lasta pitämään huolta rajoistaan ja oikeuksistaan sekä toimimaan itse vastuullisesti niin verkossa kuin muissakin sosiaalisissa suhteissa. Lapset tarvitsevat tietoa omista oikeuksistaan ja rohkaisua kertoa aikuiselle ongelmistaan ja huolistaan.


Sari Valoaho
asiantuntija, lasten suojelu digitaalisessa mediassa

Pelastakaa Lapset ry - Rädda Barnen 


Pelastakaa Lapset ehkäisee työllään lasten oikeuksien loukkauksia ja edistää niihin puuttumista. Järjestö tekee internetiin liittyvän lasten seksuaalisen hyväksikäytön vastaista työtä kansainvälisessä yhteistyössä. Tavoitteena on lasten aseman ja oikeuksien turvaaminen myös internetissä. Syksyllä 2013 julkaistaan Puheeksi ottamisen opas, jonka tarkoitus on antaa ammattilaiselle tietoa ja välineitä aiheen käsittelyyn lasten ja nuorten kanssa, sekä antaa valmiuksia tukea lasta mahdollisissa ongelmatilanteissa.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Netti – välttämätön paha?

Ilman nettiä on vaikeaa toimia aktiivisesti yhteiskunnassa. Nettiä tarvitaan tällä hetkellä monien asioiden hoitamiseen: yhteydenpitoon niin lähellä kuin kaukana asuviin ystäviin, virasto- ja pankkiasioiden hoitamiseen, ostosten tekemiseen ja viihtymiseen. Jos joudut esimerkiksi nettiriippuvuuden vuoksi olemaan täysin ilman nettiä, olet käytännössä invalidi, kuten Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskuksen Tieke ry:n tutkimus- ja kehittämisjohtaja Jyrki Kasvi muutama viikko sitten Digitodayn jutussa totesi.

Nuorten netinkäytöstä käytävän julkisen keskustelun keskeisenä pointtina on tavallisesti netinkäytön rajoittaminen; puhutaan siitä, miten kauan nuoret käyttävät nettiä, mikä olisi sopiva aika ja miten vanhemmat voivat valvoa, että netinkäytölle asetettuja aikarajoituksia valvotaan. Keston rajoittaminen ilmeni selvästi äskettäin tehdyssä MTV3:n kyselyssä. Myös juuri julkistetussa nuorten ajankäyttötutkimuksessa näkökulmana on tietokoneen ääressä vietetty aika, ei käyttötarkoitukset.

Harvemmin tehdään näkyväksi sitä, mitä nuoret netissä tekevät. Nuorten netinkäyttö kimputetaan tietynlaiseksi, kuten pojat pelaavat, tytöt vaihtavat kuulumisia ystäviensä kanssa, nettiä ei käytetä hyödyksi koulutehtävissä. Kuitenkin esimerkiksi pelaaminen voi olla hyvin monenlaista. Netinkäytöstä onkin aika hankalaa puhua vain tietyntyyppisenä toimintana – joka edelleen arvotetaan hyväksi tai huonoksi. Netti ei itsessään ole hyvä tai huono, mutta tavoilla käyttää nettiä voi saada omassa elämässä aikaan hyvää tai huonoa.

Nuorten tavat käyttää nettiä saattavat oudoksuttaa vanhempia, sillä monelle aikuiselle nuorten nopeasti käyttöönottamat palvelut jäävät vieraiksi. Vaikka usealta nuorelta löytyy Facebookista oma vanhempi kavereiden joukosta, Facebookiin linkitettävät yhteisöpalvelut, kuten Foursquare tai Ask.fm saattavat sen sijaan olla vanhemmille vieraita. Viime aikoina nettiin liittyvät mielipiteet näyttävätkin kohdentuvan joitain nuorten käyttämiä palveluita vastaan. Vähemmän tullaan pohtineeksi sitä, miten saatavilla olevia palveluita käytetään.

Näin on käynyt esimerkiksi Ask.fm kohdalla, joka on viimeisen vuoden aikana ylittänyt uutiskynnyksen siihen liitettyjen ikävien tapahtumien johdosta. Keskusteluissa nuoria on tavallisesti kehotettu lopettamaan kyseisen palvelun käyttö ja vanhempia vahtimaan, että näin tapahtuu. Kontrolli on nähty ainoaksi keinoksi estää ikävät tapahtumat. Kun eräässä brittilehdessä Ask.fm:n perustajien äiti vihjasi, että lopulta kyse on kasvatuksesta, argumentti vaikutti kylmältä ja laskelmoivalta. Katseen kohdistaminen vanhempiin ja muihin kasvattajiin ei useinkaan saa senlaatuista huomiota, että julkisessa keskustelussa ryhdyttäisiin syvällisemmin pohtimaan keinoja vaikuttaa nuoriin. On helpompaa ajatella pystyvänsä kontrolloimaan nettipalveluja kuin ohjata nuoria toimimaan vastuullisesti netissä.

Nuorten käyttämät yhteisöpalvelut eivät ole ongelman ydin. Sosiaalista mediaa on turha syyttää siitä, että nuorten vertaissuhteissa ilmenee riitoja ja toisia kohdellaan epäkunnioittavasti, ilkeillään ja kiusataan. Syyttelyn sijaan olisi ryhdyttävä miettimään, miten nuorten sosiaalisia taitoja ja tunnetaitoja voidaan vahvistaa. Nettikommunikoinnin hyviä tapoja kannattaa opettaa, sillä netti on tärkeä osa nuorten sosiaalista elämää.

Jotta aikuiset pystyisivät vaikuttamaan siihen, että netti toisi nuorelle iloa ja myönteisiä kokemuksia, nuorten netinkäytöstä olisi hyvä tietää jotain enemmän kuin tietokoneella vietetyn ajan kesto. Uusien palveluiden perässä pysyminen on kuitenkin haasteellista. Aikuisen ei tarvitse tietää ja osata kaikkea, mutta tärkeää on kuunnella, kun nuoret kertovat kokemuksistaan netissä. Netinkäytön keston rajoittaminen ilman ymmärrystä siitä, miten nuoren tavat käyttää nettiä vaikuttavat hänen elämässään eivät tue nuoren kehitystä ja kannusta osallisuuteen digitaalisessa kasvuympäristössä. Kodeissa, koulussa ja nuorten vapaa-ajan toiminnoissa aikuiset voivat antaa arvoa nuorten kokemuksille netistä  ja avata keskustelua sille, mitä netissä tehdään ja miten siellä yhdessä ollaan. Turvallisemman ja paremman intenetin kehittäminen on kaikkien yhteinen asia - välttämätön paha parhautta edistääksemme.


Satu Valkonen

erityissuunnittelija, mediakasvatuksen kehittäjä / MLL


keskiviikko 14. elokuuta 2013

Mediataidot ja osallisuus kehittyvät verkkosisältöjä luomalla

Välillä keskustelussa lasten ja nuorten netinkäytöstä tuntuu nousevan esiin joko pelkkiä sudenkuoppia tai kritiikittömiä ratkaisuja kaikkiin ongelmiin. Vaikka keskustelu riskeistä onkin tärkeää, ei se saa estää näkemästä median tarjoamia mahdollisuuksia. Ne liittyvät esimerkiksi itsensä luovaan ilmaisuun, oppimiseen, kommunikaatioon ja osallisuuteen.  Näitä mahdollisuuksia pyritään nostamaan esiin meneillään olevassa verkkosisältökilpailussa.

Medialukutaito kehittyy itse tekemällä ja osallistumalla


Median ja internetin merkitys osana yhteiskuntaa ja kulttuuria kasvaa jatkuvasti. Mediataidot ovatkin laajemmin tarkasteltuna avain yhteiskunnalliseen osallistumiseen, jolloin ne tulee käsittää jokaiselle kuuluviksi kansalaistaidoiksi. Mediakasvatuksen näkökulmasta verkkosisältöjen hyödyntäminen ja omaehtoinen tuottaminen ovat tärkeitä teemoja, sillä ne edellyttävät mediamaailmassa tarvittavaa medialukutaitoa. Tuottamalla omia mediasisältöjä voidaan oppia ymmärtämään ja kyseenalaistamaan mediaa laajemmin sekä tulkitsemaan ja analysoimaan sitä.

Mielestäni mediakasvatuksessa ja mediasisältöjen tuottamisessa ei ole kyse pelkästään yksilöllisten taitojen kehittymisestä vaan huomiota tulee kiinnittää laajemman osallisuuden mahdollistamiseen. Lähtökohtana on, etteivät lapset ja nuoret ole vain mediakulttuurin passiivisia vastaanottajia vaan aktiivisia toimijoita, joilla tulee olla mahdollisuudet osallistua ja olla mukana kehittämässä omaa elinympäristöään.

Vaikka mediataitojen opettamista voidaan perustella tulevaisuuden tarpeilla, ei lapsen tämän hetkisen mediasuhteen merkitystä tule aliarvioida. Mediakasvatuksessa onkin kyse kasvatuksesta mediakulttuuriin sekä mediakulttuurissa. Sen avulla voidaan pyrkiä antamaan mahdollisuudet kehitystason mukaisesti täysipainoiseen kulttuuriin osallistumiseen. Tämä voi tarkoittaa muun muassa omaehtoista ajatusten jakamista tai oman luovuuden ilmaisemista. Oletko esimerkiksi nähnyt miten luovasti videoblogeja eli vlogeja voikaan tehdä ja hyödyntää?

Kilpailu verkkosisällöistä


Digitaalisen ajan kehittyessä internet ei ole arjesta ja muusta elämästä erillinen osa, vaan se nivoutuu osaksi kulttuuria sekä yhteiskuntaa. Tämän vuoksi tulisikin käydä keskustelua laajemmin siitä, millaisen internetin haluamme ja millä keinoin varmistetaan jokaisen mahdollisuus osallistua yhdessä sen kehittämiseen.
Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus koordinoi Suomessa Parasta sisältöä lapsille -kilpailua.


Kilpailun tavoitteena on edistää sellaisen verkkosisällön tuottamista, joka tarjoaa mahdollisuuden lapselle ja nuorelle muun muassa oppimiseen ja virikkeisiin. Kilpailuun voivat lähteä mukaan esimerkiksi koululuokat, jolloin kilpailuun osallistuminen voidaan kouluissa yhdistää mediakasvatuksellisiin tavoitteisiin.
Parasta sisältöä lapsille -kilpailu ei ole rajoittunut tiettyyn mediamuotoon, joten se antaa mahdollisuuden hyödyntää verkon tarjoamia mahdollisuuksia luovasti.

On lisäksi hyvä muistaa, ettei mediaa tarvitse tehdä sen itsensä takia vaan sen avulla voidaan käsitellä aiheita yli oppiainerajojen.

Lisätietoa Parasta sisältöä lapsille –kilpailusta: www.bestcontentaward.eu/ 

Lauri Palsa
projektityöntekijä
Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus