Näytetään tekstit, joissa on tunniste mediataitokummit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mediataitokummit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Mediataitoviikosta eväitä koko vuoden mediakasvatukseen

Muutama viikko sitten vietetty Mediataitoviikko antoi myös tänä vuonna luontevan mahdollisuuden tarttua mediaan ja kasvamiseen liittyviin kysymyksiin. Vaikka mediakasvatus olisikin jo arkipäivää omalla työpaikalla, voi teemaviikolta löytyä uusia näkökulmia tai toimintatapoja.

Kysyimme Mediataitoviikon palautekyselyssä erilaisia tapoja, joilla Mediataitoviikkoa on vietetty ympäri Suomea. Tänä vuonna viikkoon ilmoittautui etukäteen noin 1400 toimijaa pääasiassa kouluista, kirjastoista ja nuorisotaloista, ja eri tapoja Mediataitoviikon viettoon on lukuisia. Nostan tässä tekstissä esiin näistä muutamia.


Mediataitoviikolla hyödynnettiin valmiita materiaaleja ja tehtiin paljon itse

Erilaiset oppituntimallit, tehtävät, tietotekstit ja muut materiaalit saivat oman paikkansa ja hyvän vastaanoton osana käytännön toimintaa. Mediataitoviikon valmiit materiaalit (Kuvia sinusta ja minusta ja Pikselimainoksia ja pelivaluuttaa) tarjosivat valmiiden toimintakokonaisuuksien lisäksi tilaa soveltamiseen.

Mediataitoviikolla ei käytetty pelkästään valmiita materiaaleja vaan myös lapset ja nuoret suunnittelivat ja toteuttivat toimintaa. Eräässä koulussa perustettiin oppilaiden oma Mediataitoviikon toiminnasta vastaava työryhmä.  Myös oppilaskunnat ja -yhdistykset olivat osassa kouluista aktiivisesti mukana Mediataitoviikon suunnittelussa.

Mediataitoviikolla tehtiin paljon median parissa. Esimerkkeinä ovat erilaiset media-analyysit ja -päiväkirjat, keskustelut mediaan liittyvistä kysymyksistä, omat mediatuotokset ja näytelmät.  Osassa kouluissa kuuluivat opettajien tai oppilaiden tekemät media-aiheiset päivänavaukset ja radiolähetykset. Mediaa ja mediataitoja käsiteltiin lisäksi myös koulujen blogeissa ja digilehdissä.

Monissa paikoissa Mediataitoviikko näkyi myös sisustuksessa. Media-aiheisten julisteiden, infopisteiden ja omien tuotosten esittelyjen lisäksi Mediataitoviikolla järjestettiin Tuunaa vessa -kilpailu, jonka puitteissa lapset ja nuoret pääsivät suunnittelemaan ja toteuttamaan mediataitoihin liittyvän sisustuksen esimerkiksi nuorisotilan tai oppilaitoksen vessaan. Parhaimpiin toteutuksiin pääsemme tutustumaan maaliskuun aikana.


Yhteistyötä Mediataitoviikolla

Tänä vuonna Mediataitoviikon laajempana teemana oli Yhdessä parempi Internet. Yhteistyö näkyi teeman lisäksi kuitenkin monella eri tavalla. Esimerkiksi kouluissa opettajat ja oppilaat tekivät eri tavoin yhteystyötä yli oppiaine- ja ikäluokkarajojen. Muun muassa erilaiset rastiradat ja luennot kokosivat ihmisiä yhteen media-aiheiden pariin. Mediakasvatukseen liittyvää tietoa koottiin ja jaettiin myös yhdessä ilmoitustaulujen ja virtuaalisten työkalujen avulla.  Joissakin kouluissa vanhemmat oppilaat pitivät oppitunteja nuoremmilleen.
Mediataitoviikolla tehtiin yhteistyötä myös yli organisaatioiden rajojen. Koulut esimerkiksi tekivät media-aiheisia kirjastovierailuja ja median edustajat avasivat puolestaan omaa työtään media-aiheisten vierailujen tai työpajojen avulla. Myös mediataitokummit vierailivat teemaviikolla kouluissa.


Mediataitoviikko jatkuu Mediataitokoulussa

Palautekysely antoi mahdollisuuden myös kertoa kehittämiskohteista. Yhtenä hankaluutena esiin nostettiin Mediataitoviikon ajankohta. Helmikuun puoliväli on osalle kouluista kiireistä aikaa koeviikkojen, ylioppilaskirjoitusten, lomien ja opiskeluihin liittyvien juhlien vuoksi. Osassa kouluista ongelma on ratkaistu siirtämällä Mediataitoviikon toiminta muuhun ajankohtaan, esimerkiksi viikkoa aiemmin sanomalehtiviikolle tai myöhemmin vapaampaan ajankohtaan.

Mediataitoviikon materiaalit löytyvät Mediataitokoulusta. Mediataitokoulussa on myös muuta valmista mediakasvatukseen soveltuvaa materiaalia, joten mediakasvatukseen saa eväitä vaikka koko vuodelle.


Lauri Palsa
projektityöntekijä
Mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

”Mun äiti on koukussa suklaaseen, Facebookiin ja kännykkään”

Näin kertoi ekaluokkalainen tyttö koulunsa Mediataitoviikon tapahtumassa, jonne koulu oli kutsunut myös minut mediataitokummin. Päivän aikana sain vierailla kaikilla alakoulun luokilla 1-6 ja jutella lasten kanssa sekä heidän omaan että vanhempiensa median käyttöön liittyvistä asioista. Lapset tuntevat netinkäytön pelisäännöt vuosi vuodelta paremmin. Kuvien jakamiseen liittyvät lupa-asiat ovat jo pienimpienkin tiedossa. Jokainen tietää, että ilkeä kommentointi netissä loukkaa ja satuttaa. Facebookin ikärajakin tuntuu olevan useimpien tiedossa, vaikka siellä yhä nuoremmat ovatkin, ja yksityisyysasetukset osataan määritellä.

Vaikka lapsilla ja nuorilla on tietoa ja osaamista monilta median osa-alueilta, yksi asia kuitenkin pistää silmään näin mediataitokummin näkökulmasta. Ymmärrys oman toiminnan seurauksista ja netin hallitsemattomuudesta puuttuu. Lapset ja nuoret eivät käsitä, että heidän ’läpällä’ heittämällään jutulla voi olla laajat ja kauaskantoiset seuraukset. He eivät ymmärrä, että netti ei ole sama kuin heidän Facebook-kaveripiirinsä, vaan paljon paljon laajempi. He eivät myöskään ymmärrä, että kukaan ei voi hallita nettiä. Näiden asioiden ymmärtämiseen lapset ja nuoret tarvitsevat aikuisia. Vanhempia, opettajia, mediataitokummeja, meitä kaikkia.

Lapset ja nuoret tarvitsevat meitä aikuisia myös esikuviksi ja nimenomaan hyviksi sellaisiksi. Mediataitoviikon aikana monen lapsen suusta kuuli kommentin omien vanhempien jatkuvasta ’dataamisesta’ tai kännykän näpräämisestä. Nämä huomiot herättivät myös paljon keskustelua vanhempainillassa, jonne oli kokoontunut noin sata vanhempaa keskustelemaan lapsiin ja mediankäyttöön liittyvistä asioista. Osallistujamäärästä ja keskustelun vilkkaudesta päätellen mediataitokummille on käyttöä myös vanhempainilloissa.

Itse näen mediataitokummina tärkeimmäksi tehtäväkseni vanhempainilloissa herättää keskustelua ja kiinnostusta lasten median käyttöä kohtaan. Haluan myös herätellä vanhempia tarkastelemaan omaa median käyttöään ja sitä, millaisena mediaesikuvana itse lapsilleen ovat. Nämä asiat tuntuivat koskettavan useita vanhempia ja taisipa jokunen kännykkä livahtaa taskuun keskustelun aikana.

Tämän vuoden Mediataitoviikon jälkeen olen taas monta ajatustenvaihtoa rikkaampi ja hetket lasten ja nuorten parissa ovat paitsi opettavaisia myös hauskoja. Eivätkä ne vanhemmatkaan hullumpia ole. Ihan samanlaisia kuin itsekin olen vanhempana; välillä epävarma omasta vanhemmuudesta, mutta pohjalla kuitenkin halu taata lapselle hyvä elämä.

Haluan rohkaista mahdollisimman montaa aikuista tarttumaan tilaisuuteen ja ryhtymään mediataitokummiksi. Ei tarvitse olla netti- tai mikään muukaan guru. Riittää, kun on kiinnostunut lapsista, mediasta, ihmisistä ja elämästä yleensä. Kaiken muun oppii ja tässä hommassa on mahdollisuus oppia paljon. Samalla tulee kantaneeksi kortensa kekoon, että lapsemme pärjäävät nyt ja tulevaisuudessa. Myös median maailmassa.


Marianna Halonen

Kirjoittaja työskentelee ohjelmapäällikkönä Microsoftilla ja on toiminut vapaaehtoisena mediataitokummina noin viiden vuoden ajan.

Lue lisää mediataitokummitoiminnasta!