Viitisentoista vuotta sitten julkaistiin Marc Prenskyn kuuluisa essee "Digital Natives, Digital Immigrants". Loppu on historiaa. Ajatus aikuisia luonnollisesti taitavammasta diginatiivista nuorisosta upposi helposti kasvattajakenttään ja on saanut julkisessa keskustelussa totuuden aseman. Alkuperäistekstin nuoriso on jo kolmekymppisiä, mutta edelleen termillä perustellaan lasten digiosaamisen ylivertaisuutta aikuisiin nähden. Kun tutkimukset* eivät mustavalkoista sukupolviajattelua tue, uskoa vahvistetaan kuulopuheilla ja tarvittaessa termiä uudistaen. Useimmat lienevät kuulleen tarinan kirjaa kosketusnäytöksi luulevasta taaperosta.
Sivujen hipsuttelusta on pitkä matka ”kosketusnäyttönatiiviuden” osoittamiseen. Tutkimusten perusteella kirja on taaperoille yhä erittäin tuttu käyttöliittymä. Itse taas lääpin ajatuksissani myös perusnäyttöjä, kun olen tottunut kosketusnäyttöihin. Median konvergenssi, eli sisältöjen ja välineiden sekoittuminen, saa helposti unohtamaan, minkä laitteen parissa sitä on. Lapselle on lisäksi luonnollista tutkia minkä tahansa asian mahdollisuuksia: kirjaa sipaistaan kuin älypuhelinta, kattilaa käytetään rumpuna ja seinää piirustuspaperina. Lapset ovat tutkimus- ja kokeilu- ja kokemisnatiiveja. Tätä ihailtavaa ominaisuutta kannattaa vaalia suhteessa kaikkeen maailmaan, luontoretkeilystä digitaalisiin mediaympäristöihin.
Vaikka syntymävuosi ei määritä digitaalisen maailman supertaituruutta, osa lapsista tekee vaikutuksen osaamisellaan. Työhöni kuuluu paljon mediataitoja käsitteleviä tilaisuuksia, joissa usein paikalla on osaavia lapsia ja nuoria: bloggaajia, kuvaajia, koodaajia, leffantekijöitä. Osaamista tuleekin tuoda esiin, mutta harmillisen usein aikuiset lankeavat diginatiiviansaan nuoren taituruuden edessä. Hieno suoritus alennetaan julistamalla se osoitukseksi nykyajan nuorten luonnollisista taidoista.
Nuoren taidot eivät ole automaattinen seuraus nuoruudesta sen enempää kuin naispuolisen kasvatusasiantuntijan pätevyys osoitus ”naisten luonnollisesta hoivavietistä”. Syvällinen osaaminen ja taitavuus vaativat aina omistautumista, aikaa ja vaivaa. Vaikuttavaa digitaituruutta osoittavat lapset ja nuoret tulisikin nähdä kunnioitettavina esimerkkeinä ja innostavien mahdollisuuksien osoittajana kenelle tahansa. Ja he, jotka eivät vielä suvereenisti hallitse digitaalista ympäristöään, eivät ole kummajaisia ikäistensä joukossa, vaan lapsia ja nuoria mediataitoihin liittyvien oppimispolkujensa alussa.
Mediataitoviikolle on laadittu yhteistyössä yli 40 organisaation kanssa monenlaisia kampanjoita ja materiaaleja. Tavoitteenamme on ollut, että niistä löytyy uusia ideoita monenikäisille ja eri osaamisen vaiheessa oleville mediataitojen harjoittelijoille ja mediaympäristön tutkijoille. Opitaan, opetellaan ja opetetaan yhdessä. Ollaan tyytyväisiä siitä, että digitaalista osaamista ei ole varattu vain yhdelle ikäluokalle. Hyvää Mediataitoviikkoa ihan jokaiselle!
Saara Pääjärvi Kansallinen audiovisuaalinen instituutti
*Diginatiiviajattelun kritiikistä voi lukea enemmän vaikkapa Reijo Kupiaisen artikkelista "Diginatiivit ja käyttäjälähtöinen kulttuuri" ja sen lähdeteoksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti