Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Nykyään muistot suoretkestä löytyvät kätevästi näytön takaa, kuten myös paikallisen hyötykasviyhdistyksen keskustelupalsta – ja Jussi. Koulukuvat lapsista löytyvät lompakon sijasta älypuhelimen taustakuvasta. Ja lompakko? Sekin on löytänyt tiensä näyttöön. Yhä useammassa liikkeessä voi maksaa ostokset luuria vilauttamalla.
Näyttöjen rooli arjessamme on kasvanut huimaa vauhtia. Kuka aloitti tämänkin pimeän aamun katsomalla älypuhelintaan? Ainakin minä. Näytön valon läpi pääsemme ottamaan osaa johonkin oman makuuhuoneen ulkopuolella tapahtuvaan. Näyttö toimii tavallaan rajapintana meidän ja jonkin muun maailman välillä. Jos kurkistamme sen taakse, näemme myös sen mikä olisi muuten saavuttamattomissa.
Yksinkertainen tapa määritellä näyttö on kuvailla sitä ohueksi esineeksi, johon heijastetaan kuvia. Mutta miten ihmeessä näytöistä tuli osa arkeamme? Näytön läpimurron voi sanoa tapahtuneen länsimaissa 1950-luvulla, kun väritelevisio valtasi tilaa ylä- ja keskiluokkaisissa kodeissa. Näytön sisääntulo myös mullisti sisustuksen – telkkarista tuli ajan myötä joka kodin keskipiste, jonka äärellä perheet viettivät vapaa-aikaansa yhdessä.
Aiemmin jokaisella kotitaloudella oli siis yksi näyttö. Nykyään niitä on jo useampi – per perheenjäsen. Lisäksi niitä käytetään yhä useammin samanaikaisesti, rinnakkain. Odotamme edelleen, että näytöt kehittyisivät täyteen potentiaaliinsa. Syksyllä teknologiatoimituksissa kuhistiin: tablettien suosio laskee, onko niiden taru loppumassa? Mikä on näyttöjen seuraava muoto?
Erilaiset viestipalvelut, kuten Whatsapp, Snapchat ja Telegram, ovat saavuttaneet suuren suosion varsinkin nuorten media-arjessa. Huhutaankin, että vuodesta 2015 tulee viestipalveluiden kultainen vuosi. Sekä yritysten markkinointikampanjat että uutismediat ovat lisänneet niissä läsnäoloaan. Suomessa esimerkiksi Nyt-liite ja Svenska Yle ovat alkaneet jakamaan uutisia myös Whatsappin kautta. Aiemmin näyttöjen takaa on löytynyt erilaisia sisältöjä ja kanavia, mutta näiden väliset rajat ovat hämärtymässä.
Näyttökeskeisessä mediakulttuurissa on jo vanhanaikaista puhua ruutuajasta. Mediankäyttö näyttöjen äärellä on rikasta ja alati monipuolistuvaa. Ruutuaika-konseptin taustalla piilee alkuperäinen idea mitata media-arkea mahdollisimman tarkasti. Idean ongelmallisuus kumpuaa mediakulttuurin muutoksista: Voiko pirstaloitunutta ja päällekkäistä näyttöjen äärellä viettämäämme aikaa edes mitata?
Nuorten nettikulttuuri herättää edelleen tunteita. Näyttöjen kautta nuoren on luonnollista jatkaa yhteydenpitoa ja yhteisöllisyyden muodostamista eri verkkoympäristöissä. Aikuisen on hyvä muistaa, että nuoret ovat jo aikoja sitten oppineet, että heidän mediakulttuurinsa koetaan jonakin ei-toivottuna. Moralisoinnin sijaan tarvitaan vilpittömiä, aikuisia keskustelukumppaneita jotka voivat tukea mediataitojen kehitystä näyttöjen maailmassa.
Isabella Holm koordinaattori
Mediakasvatusseura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti