Kurkista suomalaisen elokuvan historiaan

Tiedätkö, mistä elokuvanäyttelijöiden huolellinen maskeeraaminen sai alkunsa? Viime vuosisadan alun elokuvissa käytetty filmi sai ihmisen ihon näyttämään todellista tummemmalta, minkä vuoksi näyttelijät vaativat kuvauksiin vaalentavaa meikkiä. Myöhemmin filmitekniikka kehittyi ja iho-ongelma poistui. Alalla oli kuitenkin jo totuttu siihen, että kameroiden eteen mennään viimeisen päälle maalattuna. Maskeeraajista oli tullut tärkeä osa elokuvien tekoon osallistuvia ammattilaisia.

Kuvassa näkyvä maskeeraajan laukku on pieni osanen suomalaista elokuvahistoriaa lähes kahdenkymmenen vuoden ajalta, 1930-luvulta alkaen. Laukun sisältämillä Max Factorin tuotteilla viimeisteltiin filmitähtien häikäisevyys mm. Cannesissa palkitussa Valkoisessa peurassa. Nykyään laukku kuuluu osaksi KAVIn Elävän kuvan museon kokoelmia.

Elävän kuvan museo on Suomen ainoa elokuvan historiaan keskittynyt museo. Pieni erikoismuseo sijaitsee Helsingissä, ja sen kokoelmiin kuuluu yli 16 000 filmielokuvien tekemiseen ja katsomiseen liittyvää esinettä. Museoon kuuluu myös pieni elokuvateatteri. Harvinaisten vanhojen filmien parissa voi tutustua esimerkiksi suomalaisen elokuvantekoon aikana, jolloin lavasteet tehtiin tuotantoyhtiöiden omissa pajoissa puusta ja kipsistä digitaalisen kuvankäsittelyn sijaan.

Tämänhetkinen näyttely Elävän kuvan museossa esittelee suomalaisen elokuvauksen teknisen laitteiston muutosta neljän lavastetun kuvaustilanteen, dioraaman, kautta. Lavastetut kuvaustilanteet ovat seitsemältä filmikuvauksen vuosikymmeneltä: Erkki Karun Nummisuutareista (1923) Aki Kaurismäen Varjoja paratiisissa (1986) -elokuvaan saakka.

Jos elävän kuvan historia kiinnostaa, nyt on korkea aika suunnata kohti Kalasatamaa. Museo sulkee ovensa kesäkuun ensimmäisellä viikolla, mutta ottaa vierailijoita vastaan vielä tämän kuun ajan. Museokäynnin sisällöt voi loistavasti yhdistää esimerkiksi media- tai kuvataidekasvatukseen tai osaksi historian tai yhteiskuntaopin oppisisältöjä. Tai sitten voi ottaa ihan vain viihteen ja yleissivistyksen kannalta: vanhat elokuvat ja filmauksessa käytetyt laitteet sekä museon työntekijöiden laaja elokuvasivistys vievät kävijän taatusti menneen maailman elokuva-aikaan.

Saara Pääjärvi
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Palaute: Mediataitoviikko kannusti toiminnallisuuteen – aikaa kaivataan lisää suunnittelutyöhön

Helmikuun toista viikkoa vietettiin useissa kouluissa, päiväkodeissa, kirjastoissa ja muualla kasvatuksen alalla mediataitoaiheiden parissa. Osallistujille järjestetyn palautekyselyn perusteella viikon aikana järjestettiin tapahtumia ja toimintoja hyvin monipuolisesti ja vilkkaasti. Oppituntien, vierailujen ja luennoiden lisäksi oma tuottaminen näkyi selkeästi Mediataitoviikkojen sisällöissä. 

Kaikkiaan palautekysely sai 197 vastausta. Suurin osa vastaajista ilmoitti työskentelevänsä alakoulussa (34%), yläkoulussa (23%) tai päiväkodissa (18%). Vastaajia oli myös kirjastoista, nuorisotyön parista, toisen asteen oppilaitoksista ja esimerkiksi hankkeista ja yhdistyksistä.

Tietoa teemaviikosta saatiin etenkin Mediataitokoulu.fi – sivuston ja sosiaalisen median kautta. Mediataitokoulun FB-sivulla on yli 1500 tykkääjää ja Mediataitoviikon alla tai sen aikana tykkääjien määrä kasvoi yli 200:lla.

”Hyvin toimi!” - Materiaalit apuna niin suunnittelussa kuin toteutuksessakin

Mediataitoviikolle tuotettiin lukuisia materiaaleja ja nostettiin esille aikaisempaa mediakasvatukseen liittyvää aineistoa. Materiaalit saivat osanottajilta erittäin hyvää palautetta ja niitä kiiteltiin mielenkiintoisuudesta, selkeydestä ja ajankohtaisuudesta.

Meidän jutusta tuttu: ”Hyödyllisiä ideoita tällaiselle opelle joka vastaa perehtyy mediakasvatukseen.  Eskarit innostuivat kovasti.”

Digisammon takojat: ”Aihe on vaikea, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen. Arastin aiheen käsittelyä, mutta sain siitä positiivista palautetta.”

Menitkö klikkiin?: ”Uusi näkökulma "viihteellisiin" uutisiin ja kielen vaikuttavuuteen. Tein 8.-luokkalaisten kanssa, ja hyvin toimi!”

Osa materiaaleista sai kritiikkiä liian myöhäisestä ilmestymisajankohdasta, joka vaikeutti suunnitelmien laatimista Mediataitoviikolle.

Digisammon takojat: ”Materiaali oli sisällöltään hyvä ja mielenkiintoinen. Olisin kuitenkin toivonut, että se olisi ilmestynyt hiukan aikaisemmin verkkoon, jotta tuntien valmistelulle olisi jäänyt enemmän aikaa.”

Ylipäänsäkin ajankäyttö ja sen niukkuus näkyi vastauksissa: etenkin opettajat toivoivat helposti ja nopeasti käyttöön otettavia tuntimalleja, sillä aikaa valmisteluille voi olla hyvin vähän. Toisaalta palautteissa toivottiin sovellettavuutta etenkin tehtävien suhteen.  Keskusteluun kannustavia kokonaisuuksia saisi olla tehtävissä vieläkin enemmän.

Ilmoittautuneille lähetetystä materiaalipaketista käyttöön oli otettu etenkin Sosiaalisen median huoneentaulu, Mikä on totta –opetuspaketti sekä Jätski-Jäniksen ja Omppu-Oravan lehtiretket –materiaali. Materiaalipaketin tilanneista 92 prosenttia oli käyttänyt yhtä tai useampaa paketin aineistoa työssään.

Videoita, vierailuja ja some-haasteita – Mediataitoviikolla keskusteltiin ja toimittiin

Materiaalipaketti sekä lukuisat Mediataitoviikon ja sen yhteistyökumppaneiden tuottamat toiminnot tarjosivat ideoita ja vinkkejä teemaviikon viettoon. Jokainen Mediataitoviikkoon osallistuva taho kuitenkin räätälöi teemaviikosta itselleen sopivan paketin.

Mediataitoaiheiset oppitunnit, keskusteluja sisältäneet harjoitukset sekä eri ammattikuntien edustajien (toimittaja, nettipoliisi, pelikasvattaja) vetämät vierailut olivat tyypillistä toimintaa Mediataitoviikon aikana. Viikolla myös käytettiin paljon erilaista mediaa ja analysoitiin mm. mainoksia ja elokuvia.

Omaa tuottamista korostettiin yhtenä Mediataitoviikon teemana ja se näkyi myös teemaviikon aikana: blogiin kirjoittaminen, sarjakuvien piirtäminen, radio-ohjelmien ja omien uutisten tekeminen, esittelevien videoiden kuvaaminen sekä pelien suunnittelu ovat vain pieni määrä esimerkkejä Mediataitoviikolla tapahtuneesta toiminnasta.

Mediataitoviikosta ideoita koko vuoden mediakasvatustyöhön

Vaikka mediataitoaiheet nostetaan esille erityisesti yhden teemaviikon aikana, ei toimintoja tarvitse keskittää vain tietylle ajanjaksolle. Palautteista kävi ilmi, että mediataitoaiheiden käsittelyä jatkettiin myös teemaviikon jälkeen tai Mediataitoviikko oli kokonaan siirretty esimerkiksi talvilomien jälkeiselle viikolle. Tiedottamisessa ja viestinnässä tuleekin jatkossa painottaa sitä, että tehtäviä ja toimintoja voi tehdä ympäri vuoden.

”Ehkä yksi viikko on liian lyhyt aika. Mediataidot tulisi liittää aineisiin, niin että niitä käsiteltäisiin kautta lukuvuoden.”

”Yksittäinen tietty viikko voi mennä monen asian vuoksi pieleen, kuten meillä nyt kävi tautien vuoksi. Siksi on hyvä, jos materiaalit ovat aina saatavilla ja niistä muistutetaan silloin tällöin. Siis ettei nyt tule sellainen tunne, että kun se nimenomainen viikko missattiin, niin ei sitten tehdä ollenkaan.”

Palautteeseen vastanneista yli 90 prosenttia aikoo varmasti tai melko varmasti ilmoittautua mukaan myös vuoden 2016 Mediataitoviikkolle. Uutta teemaviikkoa odotellessa materiaalit, tehtävät ja tietotekstit löytyvätMediataitokoulu.fi –sivustolta, josta avataan uudistettu versio alkusyksyllä.

Julia Alajärvi

Projektikoordinaattori

Mediataitoviikko

julia.alajarvi@kavi.fi

Mediataitoviikkoa tehtiin yhdessä kaikkialla Suomessa

Kolmas Mediataitoviikko on nyt vietetty. Valtavan iso kiitos kuuluu sekä kaikille osallistuneille että Mediataitoviikkoa järjestämässä olleille kumppaneille! Viikkoon osallistui yli 1400 koulua, kirjastoa, päiväkotia, nuorisotaloa ja yhdistystä ympäri Suomen aina Hangosta Utsjoen Nuorgamiin asti. Seuraavaksi on palautteen aika: kerro oma mielipiteesi Mediataitoviikosta ja osallistu samalla hienojen palkintojen arvontaan!

Mediataitoviikko suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä. Tänä vuonna mediakasvatuksen teemaviikkoa oli suunnittelemassa ja toteuttamassa yli 40 organisaatiota, jotka tarjosivat tietoa, ideoita ja toimintaa yli 1400 Mediataitoviikkoon ilmoittautuneelle taholle. Seuraavan Mediataitoviikon suunnittelu käynnistyy pian ja siksi tarvitsemme palautettanne. Siirry palautekyselyyn tästä ja voit halutessasi osallistua arvontaan, jossa pääpalkintona on mediakasvatusammattilaisen pitämä, yhdessä suunniteltu koulutuspäivä. Lisäksi arvomme aina tarpeellisia ja hauskoja selfie-keppejä.

Ennätysmäärä kampanjoita ja toimintoja

Mediataitoviikko näkyi erityisesti teemaviikon järjestäjien omissa kampanjoissa ja toiminnoissa. Tänä vuonna esimerkiksi

• Ehyt ry julisti nettirakkautta SomeLove-viestisivustolla, järjesti keskusteluita yhteisöpalveluissa ja kehitti some-testin
• F-Secure tarjosi suojaussoftan oppilaille ja heidän huoltajilleen ja järjesti tietoturva-aiheisen kilpailun
• Pääkaupunkiseudun kirjastoilla oli useita erilaisia tapahtumia, mm. peliluentoja, pinssipajoja ja opastustuokioita
• Koordinaatin DYI-kilpailussa nuoret tekivät omia videotutoriaaleja, jotka julkaistiin Nuortenelämä.fi:n Äänitorvessa
• Koulukinon ylläpitämä, positiivisia sisältöjä korostava Media-avain lanseerattiin
• Pikku Kakkonen julkaisi mediaan ja mediataitoaiheisiin liittyviä videoita omalla Yle Areena -sivustollaan
• Suomen Lions-Liitto ja paikallisyhdistykset vierailivat noin 30 koulussa eri puolella Suomea tapaamassa 3. luokkalaisia nettiturvallisuusasioissa
• TIEKE:n päivän kysymyksissä pohdittiin olemmeko digiaalloilla luvattomasti vai luvan kanssa
• Yhteishyvä Live julkaisi sivustollaan nuorille suunnatun videon tutoriaaleista ja videopostauksista

Useiden muiden kampanjoiden lisäksi yhteistyökumppanit tuottivat uusia oppimateriaaleja tai nostivat esille aikaisempia mediakasvatuksellisia aineistojaan.

Näkyvyyttä somessa ja perinteisissä medioissa

Mediataitoviikko näkyi erityisesti somessa, mutta se sai tilaa myös televisiossa, radiossa ja printtimediassa. Mediataitokoulun Facebook-päivitykset tavoittivat viikon aikana 10 000 ihmistä ja Twitterissä aihetunnistetta #mediataitoviikko käytettiin 130 kertaa.

Mediataitoaiheet nostettiin esille kahdessa MTV:n Huomenta Suomi -ohjelman lähetyksessä: ma 9.2. esiteltiin mediakasvatusta espoolaisessa päiväkotiryhmässä ja tiistaina 10.2. vierailtiin tietotekniikkaryhmässä, jossa vapaaehtoiset auttoivat senioreita tietokoneiden ja tablettien kanssa. Mediataitoviikko kuului myös Radio Novan Keskipäivässä arkipäivien aikana. Helmikuun Yhteishyvä-lehdessä julkaistiin mediataitoihin ja Mediataitoviikkoon liittyvä Netti auttaa arjessa -juttu.

Digisaamon takojat -testi antoi ja keräsi tietoa

Mediataitoviikolle tuotettu Digisammon takojat -opas tarjosi tietoa ja tehtäviä big data -ilmiöstä sekä tietojen keräämisestä ja hyödyntämisestä. Aiheeseen liittyvässä testissä kysyttiin “Mikä Kalevalan hahmo olisit, jos eepos sijoittuisi nykyaikaan”. Testiin vastattiin Mediataitoviikon aikana 1490 kertaa. Oman hahmon kuvan sai myös vapaasti ottaa itselleen esimerkiksi profiilikuvaksi. Suosituimpia hahmoja olivat Iku-Turso (26%) ja Vellamo (23%).

Testin tarkoitus oli herättää ajatuksia tietojen keräämisestä nykyisessä digitaalisessa kulttuurissamme. Juuri testit ovat oivallinen tapa kerätä tietoa vaikkapa kohdennettua mainontaa varten. Mediataitoviikon testistä selvisi muun muassa, että vastaajat pitivät älypuhelinta ja saunaa yhtä tärkeinä asioina. Omia käyttäjätietoja sallittiin käytettävän epidemioiden ehkäisyyn (28%) ja verkkopalveluiden kehittämiseen (21%). Tosin 29% vastaajista ei halunnut tietojaan käytettävän mihinkään tarkoitukseen.

Kirjoita oma klikkiuutinen – kilpailu on käynnissä aina maaliskuun lopulle saakka

Mediataitoviikon hauskassa klikkiuutiskilpailussa haettiin itse kirjoitettuja, klikkaamaan houkuttelevia uutisia. Klikkiuutisten otsikot ovat usein iskeviä ja uteliaisuutta herättäviä, mutta uutisen sisällöt eivät aina vastaa otsikon luomaa odotusarvoa. Kilpailu sai Mediataitoviikon aikana useita kymmeniä osallistujia ja Aamusanomat.fi-sivustolla julkaistiin 40 uutista. Kilpailu jatkuu 23. maaliskuuta saakka osoitteessa aamusanomat.fi

Kasvattajille suunnatussa Menitkö klikkiin -oppaassa avataan klikkausjournalismin periaatteita ja taustoja. Opas sisältää myös toimintaideoita 13-vuotiaille ja sitä vanhemmille.

Lisätietoja: julia.alajarvi@kavi.fi, p. 0295 338 009

Julia Alajärvi
projektikoordinaattori
Mediataitoviikko

Näyttö, näytöt, näyttöjä

Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Nykyään muistot suoretkestä löytyvät kätevästi näytön takaa, kuten myös paikallisen hyötykasviyhdistyksen keskustelupalsta – ja Jussi. Koulukuvat lapsista löytyvät lompakon sijasta älypuhelimen taustakuvasta. Ja lompakko? Sekin on löytänyt tiensä näyttöön. Yhä useammassa liikkeessä voi maksaa ostokset luuria vilauttamalla.

Näyttöjen rooli arjessamme on kasvanut huimaa vauhtia. Kuka aloitti tämänkin pimeän aamun katsomalla älypuhelintaan? Ainakin minä. Näytön valon läpi pääsemme ottamaan osaa johonkin oman makuuhuoneen ulkopuolella tapahtuvaan. Näyttö toimii tavallaan rajapintana meidän ja jonkin muun maailman välillä. Jos kurkistamme sen taakse, näemme myös sen mikä olisi muuten saavuttamattomissa.

Yksinkertainen tapa määritellä näyttö on kuvailla sitä ohueksi esineeksi, johon heijastetaan kuvia. Mutta miten ihmeessä näytöistä tuli osa arkeamme? Näytön läpimurron voi sanoa tapahtuneen länsimaissa 1950-luvulla, kun väritelevisio valtasi tilaa ylä- ja keskiluokkaisissa kodeissa. Näytön sisääntulo myös mullisti sisustuksen – telkkarista tuli ajan myötä joka kodin keskipiste, jonka äärellä perheet viettivät vapaa-aikaansa yhdessä.

Aiemmin jokaisella kotitaloudella oli siis yksi näyttö. Nykyään niitä on jo useampi – per perheenjäsen. Lisäksi niitä käytetään yhä useammin samanaikaisesti, rinnakkain. Odotamme edelleen, että näytöt kehittyisivät täyteen potentiaaliinsa. Syksyllä teknologiatoimituksissa kuhistiin: tablettien suosio laskee, onko niiden taru loppumassa? Mikä on näyttöjen seuraava muoto?

Erilaiset viestipalvelut, kuten Whatsapp, Snapchat ja Telegram, ovat saavuttaneet suuren suosion varsinkin nuorten media-arjessa. Huhutaankin, että vuodesta 2015 tulee viestipalveluiden kultainen vuosi. Sekä yritysten markkinointikampanjat että uutismediat ovat lisänneet niissä läsnäoloaan. Suomessa esimerkiksi Nyt-liite ja Svenska Yle ovat alkaneet jakamaan uutisia myös Whatsappin kautta. Aiemmin näyttöjen takaa on löytynyt erilaisia sisältöjä ja kanavia, mutta näiden väliset rajat ovat hämärtymässä.

Näyttökeskeisessä mediakulttuurissa on jo vanhanaikaista puhua ruutuajasta. Mediankäyttö näyttöjen äärellä on rikasta ja alati monipuolistuvaa. Ruutuaika-konseptin taustalla piilee alkuperäinen idea mitata media-arkea mahdollisimman tarkasti. Idean ongelmallisuus kumpuaa mediakulttuurin muutoksista: Voiko pirstaloitunutta ja päällekkäistä näyttöjen äärellä viettämäämme aikaa edes mitata?

Nuorten nettikulttuuri herättää edelleen tunteita. Näyttöjen kautta nuoren on luonnollista jatkaa yhteydenpitoa ja yhteisöllisyyden muodostamista eri verkkoympäristöissä. Aikuisen on hyvä muistaa, että nuoret ovat jo aikoja sitten oppineet, että heidän mediakulttuurinsa koetaan jonakin ei-toivottuna. Moralisoinnin sijaan tarvitaan vilpittömiä, aikuisia keskustelukumppaneita jotka voivat tukea mediataitojen kehitystä näyttöjen maailmassa.

Isabella Holm
koordinaattori
Mediakasvatusseura 

Opettelemisen, oppimisen ja osaamisen natiivit

Viitisentoista vuotta sitten julkaistiin Marc Prenskyn kuuluisa essee "Digital Natives, Digital Immigrants".  Loppu on historiaa. Ajatus aikuisia luonnollisesti taitavammasta diginatiivista nuorisosta upposi helposti kasvattajakenttään ja on saanut julkisessa keskustelussa totuuden aseman. Alkuperäistekstin nuoriso on jo kolmekymppisiä, mutta edelleen termillä perustellaan lasten digiosaamisen ylivertaisuutta aikuisiin nähden. Kun tutkimukset* eivät mustavalkoista sukupolviajattelua tue, uskoa vahvistetaan kuulopuheilla ja tarvittaessa termiä uudistaen. Useimmat lienevät kuulleen tarinan kirjaa kosketusnäytöksi luulevasta taaperosta.

Sivujen hipsuttelusta on pitkä matka ”kosketusnäyttönatiiviuden” osoittamiseen. Tutkimusten perusteella kirja on taaperoille yhä erittäin tuttu käyttöliittymä. Itse taas lääpin ajatuksissani myös perusnäyttöjä, kun olen tottunut kosketusnäyttöihin. Median konvergenssi, eli sisältöjen ja välineiden sekoittuminen, saa helposti unohtamaan, minkä laitteen parissa sitä on. Lapselle on lisäksi luonnollista tutkia minkä tahansa asian mahdollisuuksia: kirjaa sipaistaan kuin älypuhelinta, kattilaa käytetään rumpuna ja seinää piirustuspaperina. Lapset ovat tutkimus- ja kokeilu- ja kokemisnatiiveja. Tätä ihailtavaa ominaisuutta kannattaa vaalia suhteessa kaikkeen maailmaan, luontoretkeilystä digitaalisiin mediaympäristöihin.

Vaikka syntymävuosi ei määritä digitaalisen maailman supertaituruutta, osa lapsista tekee vaikutuksen osaamisellaan. Työhöni kuuluu paljon mediataitoja käsitteleviä tilaisuuksia, joissa usein paikalla on osaavia lapsia ja nuoria: bloggaajia, kuvaajia, koodaajia, leffantekijöitä. Osaamista tuleekin tuoda esiin, mutta harmillisen usein aikuiset lankeavat diginatiiviansaan nuoren taituruuden edessä. Hieno suoritus alennetaan julistamalla se osoitukseksi nykyajan nuorten luonnollisista taidoista.

Nuoren taidot eivät ole automaattinen seuraus nuoruudesta sen enempää kuin naispuolisen kasvatusasiantuntijan pätevyys osoitus ”naisten luonnollisesta hoivavietistä”. Syvällinen osaaminen ja taitavuus vaativat aina omistautumista, aikaa ja vaivaa. Vaikuttavaa digitaituruutta osoittavat lapset ja nuoret tulisikin nähdä kunnioitettavina esimerkkeinä ja innostavien mahdollisuuksien osoittajana kenelle tahansa. Ja he, jotka eivät vielä suvereenisti hallitse digitaalista ympäristöään, eivät ole kummajaisia ikäistensä joukossa, vaan lapsia ja nuoria mediataitoihin liittyvien oppimispolkujensa alussa.

Mediataitoviikolle on laadittu yhteistyössä yli 40 organisaation kanssa monenlaisia kampanjoita ja materiaaleja. Tavoitteenamme on ollut, että niistä löytyy uusia ideoita monenikäisille ja eri osaamisen vaiheessa oleville mediataitojen harjoittelijoille ja mediaympäristön tutkijoille. Opitaan, opetellaan ja opetetaan yhdessä. Ollaan tyytyväisiä siitä, että digitaalista osaamista ei ole varattu vain yhdelle ikäluokalle. Hyvää Mediataitoviikkoa ihan jokaiselle!

Saara Pääjärvi
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

*Diginatiiviajattelun kritiikistä voi lukea enemmän vaikkapa Reijo Kupiaisen artikkelista "Diginatiivit ja käyttäjälähtöinen kulttuuri"  ja sen lähdeteoksista.

Palikoita ja piilomainontaa

Muistatko Pokémonin? Japanilaiset animaatiot olivat monille lapsille mediakentän kovin juttu kymmenisen vuotta sitten. Kasvatuksen kentällä kuitenkin paheksuttiin ohjelmia kovasti varsinkin siitä, että kaupallisuus on lastenohjelmassa selvästi läsnä. Ohjelmasta puhuttiin puolen tunnin mainoksina. Koska lapset leikkivät ja pelasivat ohjelman antaman mallin mukaisesti, se nähtiin uhkana mielikuvitukselle.

Viime vuosien aikana tanskalainen LEGO on muuttunut muovipalikkatehtaasta media- ja leluimperiumiksi. LEGO tuottaa sarjakuvia, elokuvia, digitaalisia pelejä ja paljon muuta. Yhä useampaan lelusarjaan on kytketty peli tai muu mediasisältö Star Warsista Minecraftiin ja oheistuotteiden määrä on mielikuvituksellinen. Käytännössä jokainen elementti toimii toisen tuotteen mainoksena. 

 

Hyvä brändi suojaa kritiikiltä.

 

Kritiikki LEGOa kohtaan on ollut yllättävän vaisua. Ympäristöaktiivit hermostuivat LEGOn yhteistyöstä Shellin kanssa ja Helsingin Sanomissa sivuttiin sitä, kuinka liitto leluteollisuuden kanssa johtaa kustantajat julkaisemaan aivan muiden kuin kirjallisten ansioiden perusteella. Kasvatuksen kentällä taas on ollut aika hiljaista, vaikka LEGO tarjoaa rakentelun oheen kasvavassa määrin myös perinteisen mediakeskustelun lempivihollisia: sotaa ja taisteluleikkejä. LEGO-maailmassa voi harjoitella vaikka kiduttamista siihen sopivin välinein. Miksi mainonta silti rakentuu niin kivuitta sisään palikkamaailmaan?

LEGOn superkaupallisuus taitaa olla kasvattajille vaikea pala, sillä palikat on onnistuttu brändäämään kehittäviksi, jopa maailman parhaiksi leluiksi. Hyvinä pidettyjen tyyppien tekemisiä on vaikea kritisoida. Kriittinen mediakasvatus ja kaupallisuuteen liittyvät negatiiviset tunteet on helpompi suunnata vieraampiin kohteisiin, kuten japanilaistaustaiseen animeen. Lisäksi lastenkulttuuri on viime vuosikymmeninä kiistatta kaupallistunut ja lasten rooli kuluttajina kasvanut. Toivottavasti kasvattajille tilanne ei silti ole normalisoitunut niin, että asiaan muisteta tai jakseta tarttua lainkaan.

 

Kuluttajakasvatuksen ei tarvitse tarkoittaa lasten ilon pilaamista. 

 

Vaikka lasten mediakulttuuria voi ja pitää tarkastella kriittisesti, sen ei tarvitse tarkoittaa yksisilmäistä tuomitsemista ja syyllistämistä. Kaupallisuuden kritiikki on helpompi ottaa haltuun, kun kriittistä medialukutaitoa ei ymmärretä lähtökohtaisesti negatiivisena, mediavastaisena asenteena. Kuten Juha Herkman on asian esittänyt, kriittinen medialukutaito on ”uteliaisuutta, kyseenalaistavuutta, totuudellisuutta ja yhteiskunnallisuutta”. 

Esi- ja perusopetuksessa kaupallisuutta ja kuluttajuutta on joka tapauksessa käsiteltävä. Vuonna 2016 voimaan tulevat opetussuunnitelmat ja esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet sisältävät nämä aihealueet. Koska opetuksen sisällöt tulee kytkeä lasten elämän ilmiöihin, LEGO-tuotteet ja niiden markkinointi olisivat erittäin luontevia tarkastelun kohteita pienten lasten kanssa.    

 

Ota mainokset hyötykäyttöön.

 

Lasten mediakasvatuksen ja kaupallisuuden osalta eletään nyt joulun alla sesonkia. Lelukatalogit on jaettu koteihin ja esimerkiksi LEGO City -sivuston joulukalenterista paljastuu avuliaasti lahjalista, joka – tietysti – sisältää vain LEGO-pakkauksia. Lapsille suunnatut mainokset kannattaa ottaa hyötykäyttöön, sillä ne ovat valmista materiaalia mediakasvatukseen. Laaja-alaisena kokonaisuutena median kaupallisuuden tutkiminen voi edistää monien tärkeiden taitojen oppimista. 

 

Kaupalliset media- ja lelukulttuurit asettavat lapset konkreettisesti ja karustikin eriarvoiseen asemaan perheen taloustilanteen perusteella. Kuitenkaan missään perheessä ei voida hankkia lapselle kaikkea, mitä mainostajat haluaisivat myydä. Haluamisen ja tarvitsemisen välinen ero on asia, joka lasten on tarpeen oppia ja josta aikuistenkin on hyvä itseään säännöllisesti muistuttaa. Tähän mainonnan käsittely mediakasvatuksellisesti antaa arvokkaita välineitä.

Saara Pääjärvi

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

Internetillä vai ilman?

Vähän ajan sisällä Helsingin Sanomat on julkaissut kaksi mielenkiintoista juttua internetin käyttöön - tai pikemminkin käyttämättömyyteen liittyen. Sunnuntaina ilmestyneessä jutussa kerrottiin nuoren kokeilusta viettää viikko ilman internetiä. Toisen jutun aiheena oli puolestaan kansainvälinen vertailevaraportti, jossa tarkasteltiin verkon käyttäjämääriä. Molemmat jutut tuovat esiin tärkeitä mediankäyttöön liittyviä teemoja. Onko internetiin pääsyä, millainen rooli sillä on elämässä ja millaisia taitoja sen käyttämisessä tarvitaan? 

 

Internet on merkittävä osa elämää

Internet on muodostunut yhdeksi merkittäväksi tekijäksi nykyihmisen elämässä. Selkeimmin sen merkityksen huomaa vasta, kun pääsy nettiin syystä tai toisesta estyy. Lukemalla netittömän elämän kokeilusta, huomaa helposti kuinka laajalti internetiä tulee käytettyä ihan jokapäiväisessä elämässä. Artikkelissa nostetaan esiin muun muassa karttasovellusten käyttö, uutisten seuraaminen, musiikin kuuntelu, ystävien kanssa viestittely sekä muu sosiaalisen median käyttö.

Kaikki ihmiset eivät internetin mahdollisuuksia kuitenkaan käytä tai pääse käyttämään.  

Toinen alussa viittaamani kirjoitus nostaa esiin International telecommunication unionin (ITU) tekemän selvityksen, jonka mukaan suurin osa maailman ihmisistä on vielä internetin ulkopuolella. Vuonna 2013 noin 27 prosenttia kaikista eurooppalaisista ja 10 prosenttia suomalaisista ei käyttänyt internetiä.

Netin käyttö on yleistynyt viime vuosina. Muutaman vuoden takaisessa tutkimuksessa muodostettiin viisi eri luokkaa eurooppalaisista netinkäyttäjinä. Ei-käyttäjiin kuului 42 prosenttia ja satunnaisiin käyttäjiin puolestaan 18 prosenttia tutkimukseen osallistuneista. Osa ihmisistä ei halua nettiä käyttää mutta osalla ei ole siihen mahdollisuuttakaan. Suomessakaan internetyhteydet eivät kata koko maata tasapuolisesti. 

 

Digikuiluja kuromassa

Internetin käyttäjien ja heidän, jotka eivät nettiä käytä, välillä on nähty muodostuvan digitaalinen kuilu (digital divide). Erityisesti digitaalinen kuilu erottaa internetin käyttäjät niistä, joilla ei ole edes mahdollisuutta päästä nettiin.

Nettiyhteys sinällään ei auta, jos sitä ei osaa käyttää. Internetin hyödyntäminen edellyttää erilaisia mediataitoja ja ymmärrystä median toiminnasta.

Digitaaliset kuilut ja mediataidot liittyvät netin käyttämisen lisäksi myös osallistumiseen ja omaan tuotantoon. Mikäli kaikilla ihmisillä ei ole mahdollisuuksia osallistua verkon toimintaan ja sen yhdessä luomiseen, ei voida puhua tasa-arvoisesta ja kaikki saavuttavasta netistä. Mediataitoviikon teemana onkin “Let´s create a better internet together.” Edistämällä laajasti mediataitoja, voidaan parantaa ihmisten osallisuutta yhteisen verkon luomisessa.

Mediataidot eivät ole itsestäänselvyys vaan niiden eteen tulee tehdä työtä. Osallistumalla helmikuussa järjestettävään Mediataitoviikkoon, voit olla osaltasi kuromassa digitaalisiin taitoihin liittyviä kuiluja umpeen.  

Lauri Palsa

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti