Internet on tuonut uusia muotoja lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja haasteita sen ennaltaehkäisyyn. Kontaktin muodostaminen ja yhteydenpito sekä lapsen oikeuksia loukkaavan kuvamateriaalin kuluttaminen on aiempaa helpompaa.
Lasten hyväksikäyttö sekä sen yhteydessä otettujen kuvien tuottaminen ja
kuluttaminen ovat maailmanlaajuisia ongelmia. Kuvia on netissä suuri määrä, ja
niiden ympärillä liikkuvat isot rahasummat.
Hyväksikäyttökuvissa on kyse todellisiin lapsiin kohdistetuista
seksuaalisista teoista. Tällaisia kuvia ei olisi netissä ilman, että joku
jossain päin maailmaa olisi syyllistynyt lapseen kohdistuneeseen
seksuaalirikokseen. Kuvia ei myöskään olisi nykyisessä määrin ilman niitä kuluttavia
henkilöitä.
Seksuaalinen hyväksikäyttö on aina vakava uhka sen kohteeksi joutuvan
lapsen kehitykselle ja myöhemmälle elämälle. Se altistaa monenlaisille
kielteisille seuraamuksille välittömästi ja myöhemmin elämässä. Hyväksikäytön
vaikutukset riippuvat osaltaan kunkin lapsen yksilöllisestä elämänkulusta ja
ominaisuuksista sekä saatavilla olevasta tuesta.
Hyväksikäytön tallentaminen vaikeuttaa tapahtuman käsittelyä ja siitä
toipumista. Netissä tapahtuvan jakamisen ja levittämisen myötä kuvien myöhempää
käyttöä ei pysty kontrolloimaan. Hyväksikäytetylle lapselle se tarkoittaa yhä
uudelleen toistuvaa hyväksikäyttöä. Kuviin tulisikin suhtautua niissä näkyvien
lasten hätähuutona.
Kaikille hyväksikäytön yhteydessä otettujen lasten kuvien todellinen luonne
ei välity. Kuvat saatetaan rinnastaa muuhun netissä olevaan seksuaaliseen
aineistoon, ja niitä voidaan käyttää omien mielihalujen toteuttamiseen ja
tarpeiden tyydyttämiseen. Taustalla voi olla puutteellinen ymmärrys, ajattelemattomuus
tai välinpitämättömyys. Joidenkin kohdalla nettiympäristö voi vaikuttaa siihen,
ettei kuvissa näkyviä lapsia mielletä todellisiksi, vaan he näyttäytyvät
epätodellisina ”virtuaalilapsina”.
Jokaisella
ihmisellä on vastuu omasta toiminnastaan. Jokaisella on myös mahdollisuus
säädellä omaa toimintaansa. Yksittäisen ihmisen liikkumavapaus oman elämän
suhteen on varsin laaja. Omalla toiminnalla ei kuitenkaan saa loukata muiden
ihmisten oikeuksia. Silloin kun oman käyttäytymisen tueksi tarvitaan apua, on
sitä vastuullista hakea. Ennaltaehkäiseviä palveluita tulee myös olla
saatavilla.
Suomen lain mukaan laittomaksi luokiteltavaa aineistoa on alle 18-vuotiasta sukupuolisiveellisyyttä
loukkaavalla tavalla esittävä kuvamateriaali. Tällaisen aineiston valmistaminen
ja levittäminen ovat rangaistavia tekoja. Myös alle 18-vuotiasta lasta
esittävän kuvan tai kuvatallenteen oikeudeton hallussapito, tai tällaiseen
materiaaliin käsiksi pääsyn hankkiminen joko maksua vastaan tai muutoin niin,
että kuvamateriaali on käytettävissä tietokoneen tai muun teknisen laitteen
välityksellä ilman laitteelle tallentumista, on laitonta. Laitonta on myös
seurata järjestettyä esitystä, jossa alle 18-vuotias henkilö esiintyy
sukupuolisiveellisyyttä loukkaavalla tavalla.
Jenni
Häikiö
Asiantuntija,
Psykologi
Lasten
suojelu digitaalisessa mediassa
Pelastakaa
Lapset ry – Rädda Barnen
Pelastakaa Lapset ry:n tuottama aineisto Ota puheeksi - internet ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö tarjoaa neuvoja lasten seksuaalisen hyväksikäytön ennaltaehkäisyyn ja lapsen tukemiseen mahdollisissa ongelmatilanteissa.
Pelastakaa Lapset ry:n tuottama aineisto Ota puheeksi - internet ja lasten seksuaalinen hyväksikäyttö tarjoaa neuvoja lasten seksuaalisen hyväksikäytön ennaltaehkäisyyn ja lapsen tukemiseen mahdollisissa ongelmatilanteissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti