Safer Internet Forum herätti kysymyksiä

Mirkka Salmensaari

Osallistuimme tyttäreni kanssa Suomen edustajina Safer Internet Forumiin (SIF) ja sitä edeltäneisiin erillisiin nuoriso- ja huoltajatyöpajoihin 4.-7.11.2014 Brysselissä. Euroopan Komission rahoittama SIF järjestettiin tänä vuonna yhdennentoista kerran. Sen tavoitteena on ollut luoda netistä turvallisempi paikka lapsille ja nuorille – myös nuorten oman äänen kuuleminen on SIFin perusaatteita.

SIF-konferenssi keräsi tänä vuonna yli 260 edustajaa yrityksistä, lainsäätäjistä, yhdistyksistä, nuorista ja huoltajista. Työpajoihin osallistui n. 50 nuorta ja huoltajaa.

Osallistumiskutsu tipahti meille kuin ’puun takaa’, sillä emme ole erityisesti olleet tekemisissä nettiturvallisuuden kanssa. Tyttäreni otti haasteen innostuneena vastaan, minä hiukan empien – oli vaikea päätellä, mitä meiltä odotettiin. 

Ensimmäiset kaksi päivää Brysselissä pohdimme huoltajaryhmässä mm. ohjeistuksia opettajille, vanhemmille, nuorille itselleen ja pelifirmoille. Pohtimamme ohjeistukset koskivat mm. nettimainontaa. Ammattitaitoisen moderaattorin ohjaamat työpajat oli järjestetty hyvin interaktiivisiksi; siellä oli helppo saada omat ajatuksensa sanottua. Oman mielipiteen kehittäminen tämän vuoden teemoista olisi kuitenkin vaatinut etukäteispohdintaa, mutta saimme ohjelman vasta pari päivää ennen matkaa.

Vanhempien ja opettajien tapaaminen yli 20 Euroopan maasta oli kokouksen parasta antia. Innostavaa oli kuulla virolaisesta opettajasta, joka oli muokannut paketin nettiturvallisuudesta ja käynyt kouluttamassa opettajia ja lapsia ympäri maata. Äitinä iloitsin myös siitä, kuinka nopeasti tyttäreni sujahti kansainväliseen nuorisojoukkoon ja uskalsi esittää ryhmänsä johtopäätökset yleisön edessä. Päivät olivat todella tiiviitä; työpajat alkoivat klo 9 ja päättyivät vasta klo 18 jälkeen.

Vanhempana SIFiin osallistuminen herätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia:

• Mitä Suomen kouluissa opetetaan nettiturvallisuudesta?
• Minkä verran opettajankoulutuksessa käsitellään nettiturvallisuutta ja tietotekniikan hyödyntämistä koulutyössä?
• Miten peer-to-peer-koulutus toimisi lapseni koulussa tai Suomen koulukulttuurissa?
• Miten ohjaisin omia lapsiani netin käytössä paremmin?

 

Nuorten ääni kuuluviin!

Riikka Salmensaari, 15 v.

Kun aloitimme, kokoushuone näytti niin viralliselta juomalaseineen ja muistilehtiöineen, että alkoi jännittää. Tutustumisleikit laukaisivat kuitenkin ilmapiirin. Pian kaikki tuntuivat todella puheliailta ja ystävällisiltä.

Toisena päivänä tutustuimme tulevaisuuden koululuokkaan. Tuolit olivat mukavia ja luokan seinillä oli monenlaisia elektronisia tauluja, joihin saattoi ladata informaatiota projekteista. Yhdellä pöydällä oli tietokoneita ja tabletteja työskentelyä varten.

Työpajojen teemat olivat pitkälti samat kuin vanhemmilla. Online reputation, eli oma nettimaine puhututti paljon. Juttelimme oikeudesta poistaa omia noloja kommentteja tai kuvia netistä. Keskustelu oli todella vilkasta. Oli mielenkiintoista kuunnella toisten kokemuksia ja ideoida yhdessä esimerkiksi positiivisia sisältöjä nettiin. Positiivinen sisältö oli meidän mielestämme interaktiivista, hauskaa ja ilmaista, siinä käytettäisiin hyvää teknologiaa. Huonoja sisältöjä on hankala käyttää ja niissä on liikaa mainoksia, joissakin voi jopa olla asiattomia sisältöjä.

Suuremmassa konferenssissa oli mielenkiintoista vetää ryhmäkeskusteluja, joissa aikuiset olivat mukana. Huomasin, että monessa maassa on puhuttu nettiturvallisuudesta kouluissa. Ihmettelinkin, ettei minun koulussani ole opetettu aiheesta mitään.

Tapahtuman jälkeen perustimme WhatsApp-ryhmän, jossa olemme chattailleet vilkkaasti eri asioista. Yhtenä päivänä ryhmän sisällä oli lähetetty 1000 viestiä!

www.saferinternet.org 

Missä on omien laitteiden paikka? – BYOD-kokemuksia Liettuasta

Omien nettivälineiden käytöstä koulupäivän aikana on puhuttu viime vuosina runsaasti niin mediassa, kouluissa kuin kotonakin. Keskustelu tuntuu usein kiteytyvän siihen, saako puhelimia ja tabletteja ylipäänsä käyttää koulupäivän ja oppituntien aikana. Samaan aikaan kuitenkin osa kouluista on jo siirtymässä omat laitteet hyväksyvään BYOD –käytäntöön ja nyt myös OPS 2016 –luonnoksessa mallille näytetään vihreää valoa.

Koulujen kannalta Bring Your Own Device –käytännössä eli BYOD:ssa on kyse oppilaiden omien kannettavien välineiden, eli älypuhelimien, tablettien ja läppäreiden käytöstä osana koulupäivän aikana tapahtuvaa opetusta. BYOD–mallin omaksuva koulu siirtyy siis perinteisestä kiinteästä lähiverkkoajattelusta - jossa koulu itse hankkii ja ylläpitää päätelaitteita - tarjoamaan tietoverkon ja sisältöjä oppilaiden kirjavalle kokoelmalle erilaisia laitteita ja käyttöjärjestelmiä.

Suomessa Opetushallitus on tukenut joitakin kouluja BYOD–hankkeiden kokeiluissa ja mallia on testattu pienemmässä mittakaavassa ainakin ilmiöpohjaiseen ja ongelmaperustaiseen oppimiseen liittyvissä projekteissa. Itse pääsin tutustumaan laajasti käyttöön otettuun BYOD-malliin Liettuassa, jossa Vilnan kansainvälinen koulu on kannustanut oppilaitaan oman laitteen mukaan ottamiseen nyt muutaman vuoden ajan.

Pääasiassa monikulttuuristen lasten yksityiskoulussa malliin oli päädytty siksi, että lähes kaikilla keski- ja yläasteen oppilailla oli jo käytössään kannettava nettilaite, ja ne joka tapauksessa seuraavat lapsia kouluun, halusivat opettajat sitä tai eivät.

BYOD–käytännön pelisäännöt oli kirjattu yhdelle A4-kokoiselle lomakkeelle, ja koulun TVT-suunnittelusta vastaavan opettajan Antanas Stonkusin mukaan se on riittänyt hyvin sekä oppilaille ja henkilökunnalle että lasten huoltajille. Koulupäivän aikana oppilaat käyttävät koulun sisäistä verkkoa, josta tietyt sivustot ja pääsyt sovelluksiin on blokattu. Kuvia tai videoita ei saa ottaa muista oppilaista tai opettajista ilman lupaa, ja niiden luvatonta jakamista pidetään erittäin vakavana rikkomuksena. Oppilaat vastaavat itse laitteiden säilyttämisestä ja suojaamisesta, ja koululla on myös lainattavia laitteita niille, joilla omia ei ole mukana.

Ihanteista käytäntöihin

Mutta toimivatko nämä ytimekkäät ja teknologiamyönteiset periaatteet käytännössä? Kouluvierailulle osallistunut kansainvälinen joukkomme opetuksen, mediakasvatuksen ja lastensuojelun ammattilaisia suhtautui malliin jokseenkin kriittisesti. Useimmat yleisökysymykset koskivat mahdollisia ongelmatilanteita, sillä ajattelutapa on vielä Euroopan mittakaavassakin uusi ja vasta hakemassa muotoaan.

Erityisen kiinnostuneita ryhmässä oltiin kuulemaan huoltajien ja opettajien välisestä yhteistyöstä silloin, kun oppilas ei noudata laadittuja pelisääntöjä. Stonkusin mukaan oppilaiden ja opettajien sopeutuminen uusiin sääntöihin kesti noin puoli vuotta, jonka jälkeen ongelmatilanteita on tullut vain muutamia. Parhaana opettajan työvälineenä Stonkus pitää avointa keskustelua ja riittävää tilannetajua: oppilaiden kasvoista näkee hyvin pian, vilahtelevatko näytöllä 9GAGin tai BuzzFeedin huumorikuvat vai käytetäänkö laitetta aiheenmukaiseen tiedonhakuun ja jäsentelyyn.

Ongelmatilanteisiin on kuitenkin varauduttu, ja toistuvasta rikkomuksesta lähtee aina ilmoitus vanhemmille. Jos sääntöjä rikotaan jatkuvasti, oma laite jää koululle huilaamaan yön ajaksi tai sitä ei saa ottaa mukaan seuraavana päivänä oppitunneille. Huoltajat tavoittavat lapsensa tarvittaessa koulun kanslian kautta.

Vierailemamme koulu oli oppilasmäärältään suhteellisen pieni ja sen oppilaat eivät sosioekonomiselta taustaltaan varmaankaan vastaa perinteisen liettualaisen koulun oppilaita. Voisiko BYOD –malli siis toimia suomalaisessa keskikokoisessa peruskoulussa, jossa oppilaat tulevat hyvin erilaisista perheistä niin taloudellisessa mielessä kuin mediataitovalmiuksiakin tarkastellessa? Mitä uudenlainen ajattelutapa vaatisi opettajilta, mitä koulun TVT-infrastruktuurilta?

Missä keskustelu menee?

Opetushallituksen mukaan BYOD–malli toimii vain silloin, jos tekniset ratkaisut on mietitty huolella ja oppilaille tarjotaan mahdollisuus osallistua opetukseen itse valitsemallaan laitteella ja käyttöjärjestelmällä. Myöskään kaikkia yksityisyyden suojaan ja tietoturvaan liittyviä kysymyksiä ei ole ratkaistu. Kaatuilevat ohjelmat ja liian heikko wlan–varustus voivat syödä koko menetelmän hyödyt.

Jotkin koulut ovat panostaneet viime vuosina kattavan verkkoinfrastruktuurin rakentamiseen, kun taas BYOD–mallissa pitkät rivistöt kiinteitä päätelaitteita nähdään turhina,  sillä laitteet ovat jo olemassa oppilailla itsellään. Taloudellisia ponnisteluja vähättelemättä suurin haaste taitaa kuitenkin olla ajattelutavan ja asenteiden muutoksessa. Päästäänkö ongelmat edellä lähtevästä ajattelutavasta ongelmien ratkaisun suuntaan, jolloin eteen tulevat kysymykset ja probleemat nähdään pikemminkin haasteina esteiden sijaan? Koulujen ja myös yksittäisten opettajien voi olla hyvä varautua ottamaan osaa tähän keskusteluun ja pohtia, missä on omien laitteiden paikka koulussamme tänään ja lähitulevaisuudessa.

Julia Alajärvi

Projektikoordinaattori, KAVI  

Kirjoittaja toimii Finnish Safer Internet Centren ja Mediataitoviikon projektikoordinaattorina Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa. Vierailu Vilnan kansainväliseen kouluun oli osa Insafe -verkoston tapaamista Liettuassa 16.-18.9.2014

Toimittajasta mediakasvattajaksi - MEKU:n uusi projektikoordinaattori esittäytyy

Elämä laatikoihin, laatikot varastoon, matkalaukku esille ja uusvanhan kaupungin uuteen osoitteeseen. Pohjoisen vaaramaisemat vaihtuvat yllättävän nopeasti peltoihin ja matalahkoon metsään, sitten jo korkeampiin puihin ja lopulta hiilivoimalan, meren ja keskuspuiston reunustamiin kaupunkimaisemiin. Uusin mekulainen on saapunut pääkaupunkiin.

Kuluvan syksyn aikana tulemme tutuksi etenkin Mediataitoviikkoon osallistuvien tahojen kanssa, sillä vastaan kampanjaviikon koordinoinnista ja tiedottamisesta. Tulevan vuoden Mediataitoviikolla keskitytään edelleen yhdessä paremman internetin tekemiseen, ja kampanjasta tehdään yhä enemmän yhteistyökumppaneiden näköinen. Kannustan myös kaikkia mediakasvatussisältöjä suunnittelevia tahoja - niin Mediataitoviikolle kuin muuhunkin tarkoitukseen -  kysymään ja kuuntelemaan ehdotuksia arkiasiantuntijoiltamme, eli lapsilta ja nuorilta itseltään.

Oma mediakasvatuksen kiinnostukseni linkittyy vahvasti journalismiin ja peruskouluikäisiin tai sitä nuorempiin lapsiin. Koulutukseltani olen medianomi ja kasvatustieteiden kandidaatti Lapin yliopistosta, piakkoin valmistuva gradu käsittelee lasten netinkäytön uutisointia. Mediakasvatuksen kokonaisuutta täydennän vielä opettajan pedagogisilla opinnoilla, jotka nekin ovat viimeistelyä vaille valmiit.

Journalistinen erikoisosaamiseni kasvatusalalla on lähtöisin MTV:n aamu-uutistiimistä, jossa työskentelin opintojen ohella vuodesta 2007 alkaen, sekä Alma Median Lapin Kansa –lehdestä, jossa paikallistoimituksen lisäksi sain tehdä töitä myös yleishyödyllisiä juttuja tuottaneessa yhteistoimituksessa. Viimeisen parin vuoden aikana olen lisäksi opettanut journalismia kansanopistossa mediaa opiskeleville nuorille.

Töiden ja opiskelujen jälkeen minut löytää usein kuluttamasta laadukkaita tv-sarjoja tai tutkimasta Helsingin lähiluontoa ja asuinkortteleita. Olen kotoisin Rovaniemeltä ja juureni ovat länsirajalla, joten Lappi on vahvasti sydämessä ja matkasuunnitelmissa.

Syksystä on tulossa vauhdikas, värikäs ja työntäyteinen. Siis nähdään, kuullaan ja mitä todennäköisemmin, kirjoitellaan sähköpostiviestejä!

Julia Alajärvi

Projektikoordinaattori

Finnish Safer Internet Center (FISIC)

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI)

www.kavi.fi/meku

Tuomitsemisesta tekoihin

Maanantaina 19.5. Yle TV:ltä tullut ohjelma: MOT - ”Saalistajat verkossa” käsitteli tärkeää aihetta, verkossa tapahtuvaa lasten seksuaalista lähestymistä ja hyväksikäyttöä. Ohjelmassa käytettiin kahta keksittyä verkkoprofiilia, 13-vuotiaan Jennan ja 14-vuotiaan Emman, joihin kohdistuvaa kiinnostusta ohjelmassa selvitettiin.

Ohjelma paljasti, että moni nuori mies on kiinnostunut itseään huomattavasti nuoremmista tytöistä ja kiinnostuksensa vuoksi valmis jopa laittomiin tekoihin. Seksuaalinen toiminta eri muodoissaan suojaikärajoja nuoremman lapsen kanssa, niin verkossa kuin sen ulkopuolella, on kuitenkin laitonta ja vahingollista lapselle.

Useilla alaikäisillä on kokemuksia heihin verkossa kohdistuneesta seksuaalisesta häirinnästä. Myös poliisin tietoon tulleet lapsen seksuaaliset hyväksikäyttötapaukset ovat lisääntyneet viime vuosina selittyen osittain juuri verkossa tapahtuneiden seksuaalirikosten määrän kasvulla.

MOT-ohjelma olisi halutessaan voinut antaa mahdollisuuden yrittää ymmärtää myös häirinnän ja hyväksikäytön taustalla olevien henkilöiden motiiveja antamalla peiteprofiileja lähestyville miehille mahdollisuuden kertoa toimintansa syistä ilman painostusta.

Halu ymmärtää niiden henkilöiden motiiveja, joiden kohdalla on riski syyllistyä lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, ei ole rikollisten puolustamista, vaan yritys laajentaa tiedon ja keskustelun pohjaa. Tarvitaan vastauksia siihen, mistä verkossa tapahtuva lasten lähestyminen ja tilanteen eteneminen aina seksuaaliseen hyväksikäyttöön asti oikein johtuu.

Verkossa lapseen kohdistuvaan seksuaalirikokseen syyllistyneistä tiedetään, että he ovat taustoiltaan heterogeeninen joukko. Mitään tiettyä ”verkkohyväksikäyttäjän” profiilia ei ole. Kyse on kuitenkin aivan tavallisista ihmisistä, joiden toiminnan syyt vaihtelevat. Yhteistä on kuitenkin piittaamattomuus tai ymmärtämättömyys oman toiminnan haitallisista seurauksista.

Koska laittomaan toimintaan syyllistymisessä on kyse yksittäisistä ihmisistä ja yksilöllisistä elämänkuluista, tarvitaan monenlaisia vaikuttamisen keinoja. Osaa auttaisi jo pelkkä laillisen ja laittoman toiminnan välisten rajojen selkeyttäminen ja ymmärryksen lisääminen seksuaalisen hyväksikäytön haitallisista vaikutuksista sen kohteeksi joutuvalle nuorelle. Toiset hyötyisivät sosiaalisten ja vuorovaikutustaitojen vahvistamisesta.

Myöskään seksiä tai läheisyyden kaipuuta ei voi sivuuttaa. Nuorten miesten seksuaalisessa kiinnostuksessa ikäisiään huomattavasti nuorempia tyttöjä kohtaan ei sinänsä ole mitään epätavallista. Omaa seksuaalisuutta tulee kuitenkin toteuttaa ja seksiin liittyviä tarpeita tyydyttää siten, että omat toiveet, toisten oikeudet ja laki eivät joudu törmäyskurssille.

Lasten seksuaalisen hyväksikäytön ennaltaehkäisyssä tärkeää on muiden toimien ohella kohdentaa apua myös niille, joilla on riski syyllistyä kyseiseen rikokseen. Tarvitaan taho, johon ottaa yhteyttä silloin, kun oman toiminnan hallinta alkaa järkkyä, ja riski laittomaan toimintaan syyllistymiseen kasvaa.  Toistaiseksi tällaisia ennaltaehkäisevää työtä tekeviä tahoja ei Suomessa juurikaan ole. Näin on siitäkin huolimatta, että lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on laajasti tunnustettu ja tuomittu ongelma.

Jenni Häikiö
Asiantuntija, psykologi
Pelastakaa Lapset ry

Kirjoittaja työskentelee asiantuntijapsykologina Lasten suojelu digitaalisessa mediassa -yksikössä Pelastakaa Lapset ry:ssä. Yksikön työ liittyy pääasiallisesti internetiin ja muuhun digitaaliseen mediaan liittyvän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vastaiseen työhön.

Koululainen jatkaa mediakasvatuksellisia työpajoja

Kun viime vuonna otin KAVIin yhteyttä ja ilmoitin, että Otavamedia haluaisi Koululainen-lehden kautta kantaa enemmän vastuuta lasten mediakasvatuksesta, en uskonut – vaikka  uskalsin unelmoida – kuinka tärkeäksi projektiksi yhteistyömme kehittyisi. Tammikuussa aloitimme Koululaisessa mediakasvatuksellisen vakiosisällön julkaisemisen Mediakoululainen-nimen alla. Juttuosuudesta tuli nopeasti suosittu ja lukijat osallistuvat aktiivisesti sen kehittämiseen.

Samanaikaisesti pohdin 70 vuotta täyttävän Koululaisen suurta konseptiuudistusta – formaatti piti päivittää monikanavaisessa, visuaalisten ärsykkeiden täyttämässä maailmassa kasvavien diginatiivien aikakauslehdeksi. Oli ilmiselvää, että mediakasvatuksen rooli kasvaisi ja oivalsin, että meidän neukkarissa istuvien aikuisten oli aivan turha kuvitella tietävämme lukijoita paremmin, mitä he uudistuvalta lehdeltään toivovat. Jälleen kerran ratkaisu löytyi nostamalla nenä näytöltä ja lähtemällä oman talon ulkopuolelle.

Suunnittelimme KAVIn asiantuntijoiden kanssa mediakasvatuksellisen työpajan, jonka kanssa lähdin kiertämään ympäri Suomea. Tapasin sata 10-12-vuotiasta Koululaisen lukijaa Espoossa, Turussa, Muuramessa ja Lappeenrannassa. Luokat muuttuivat neljän tunnin ajaksi nopearytmisiksi lehden toimituksiksi, joissa keskusteltiin median roolista kaikissa sen julkaisumuodoissa. Lapset oppivat mm. tunnistamaan mainostyyppejä – päivän päätteeksi he erottivat piilomainonnan eri muodot, tuotesijoittelun, advertoriaalit ja lukuisat eri sähköiset mainosformaatit. Keskustelimme myös siitä, mikä mainonnassa arveluttaa ja mihin sitä kuitenkin tarvitaan. Puhuimme mediakriittisyydestä ja –turvallisuudesta sekä oppilaat saivat täyttää nimettöminä aiheisiin liittyviä kyselyjä, joiden perusteella voimme KAVIn kanssa kehittää jatkossa tarjottavaa mediakasvatusta.

Opettelimme lehden tekoon liittyvää terminologiaa ja juttujen rakentamista aiheen ja toteutustavan ideoinnista aina taittoelementtien suunnitteluun. Oppilaat olivat aivan innoissaan ja vapaisiin työryhmiin järjestäytyminen, työnjako ja tiukassa aikataulussa työskentely sujuivat täydessä sovussa. Kaveria autettiin jopa työryhmien rajojen yli – he selvästi arvostivat mahdollisuutta vaikuttaa konkreettisesti Koululaisen uudistukseen.

Loppupäivää rytmittikin tiukat deadlinet – ihan kuten oikeassa toimituksessa – kun oppilaat saivat rakentaa unelmiensa Koululaiset. Työpajoista valmistui lähes 30 valmista lehteä, jotka oppilaat tuottivat alusta loppuun saakka. Nämä lehdet sekä kyselyjen tulokset otin mukaan Helsinkiin, ja näiden pohjalta on elokuussa ilmestyvä uusi Koululainen suunniteltu. Muutos tuskin olisi ollut näin merkittävä ilman koululaisten mukaan ottamista. He tietävät meitä paremmin, mitä lehdeltään haluavat.

Merkittävin saavutus oli kuitenkin aito ja rakentava kontakti, jonka työpajatoiminta mahdollisti. Yhtään liioittelematta itkin liikutuksesta joka kerta kun työpajan jälkeen istahdin autoon. Olin niin kiitollinen mahdollisuudesta auttaa lapsia ja oppia siinä ohessa itsekin. Vuorovaikutus oli todellista ja tarpeellista.
Tästä syystä jatkamme työpajatoimintaa yhteistyössä KAVIn kanssa. Koululainen-lehti tarjoaa jatkossakin kouluille ilmaisia mediakasvatuspajoja ja näin minä jatkan ajamista. Ja minä ajan, kunnes mediakasvatus taataan opetussuunnitelmassa tasapuolisesti kaikille Suomen koululaisille.

Mikäli Sinä haluat tarjota luokallesi Mediakoululainen-työpajan, ota vaikka suoraan minuun yhteyttä lähettämällä sähköpostia: elli.makila(at)otavamedia.fi – toivottavasti tapaamme pian!

Elli Mäkilä
vastaava päätoimittaja
Lastenlehdet
Otavamedia Oy

Käännytystyötä teknologian avulla teknologiaa vastaan

Huhtikuun lopulla julkaistua YouTube-videota "Look Up" on katsottu tätä kirjoitettaessa yli 11 miljoonaa kertaa, joista viimeisin miljoona kerääntyi kirjoittamisen aikana. Video kehoittaa välttämään älypuhelimen käyttöä ja elämään OIKEASTI. Ennen kuin analysoin videota sen tarkemmin, suosittelen katsomaan videon itse.

Videon katseltuasi olet todennäköisesti joko liikuttunut ja jo jakamassa videota sosiaalisen mediaan tai ärsyyntynyt arvojen tuputtamista. Itse kuulun myöhempään joukkoon, minkä vuoksi kirjoitan tätä blogikirjoitusta.

Huolimatta uusluddistisesta sanomastaan video voi toimia erinomaisena välineenä mediakriittisyyden harjoitteluun oppilaiden tai opiskelijoiden kanssa. Videon katselun jälkeen keskustelua voi käydä esimerkiksi seuraavien kysymysten kautta. Voit toki kysyä kysymykset myös itseltäsi, jos et työskentele nuorten kanssa.

• Kenelle video on suunnattu?
• Kuka sen on tehnyt?
• Mikä on videon pääviesti?
• Miksi se on julkaistu videonkin kritisoimassa sosiaalisessa mediassa?
• Millaisia tunteita video herätti?
• Mitä tunteiden herättämisellä tavoitellaan?
• Millaisia arvoja video välitti?
• Kuka päättää millaiset arvot ovat tärkeitä?
• Voivatkö älypuhelimet vähentää yksinäisyyttä?
• Millainen olisi vastavideo tälle videolle?

Jotta en sortuisi samanlaiseen yksipuolisuuteen omilla kysymyksilläni kuin videon tekijä, myönnän että video nostaa esiin muutamia hyviä ajatuksia, joista voidaan myös keskustella oppilaiden kanssa. Videon nopea leviäminen viestii siitä, että se on jollain tavalla koskettanut katsojia. Teknologia, sosiaalinen media, internet ja digitaaliset pelit voivat kaikki merkittävällä tavalla lisätä elämän merkityksellisyyttä. Samaan aikaan kun käyttäjä hakee sisältöä elämäänsä verkosta, saattavat digitaaliseen elämänpiiriin kuulumattomat läheiset kokea olonsa ulkopuolisiksi.

Oi aikoja, oi tapoja!

Sukupolvien väliseen dynamiikkaan kuuluu nuoremman sukupolven tapojen kyseenalaistaminen vähemmän arvokkaina ja vastavuoroisesti vanhemman sukupolven leimaaminen jälkeenjääneiksi reliikeiksi. Teknologian paikka arjessa ei kuitenkaan ole (tai ei ainakaan tulisi olla) arvokysymys vaan aikaa kuvaava tapakysymys. Keskusteltaessa älypuhelimista kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla tulisikin mielestäni keskustella kännykkäkulttuurista ja eriävistä mielipiteistä sekä avata teknologian herättämiä tunteita.

• Mitä teet puhelimella?
• Miksi se on sinulle tärkeää?
• Milloin puhelinta on sopivaa käyttää?
• Milloin ja miksi puhelimen käyttö ei ole sopivaa?
• Miltä tuntuu, kun toisen huomio on kiinnittynyt puhelimeen?

Videon sanoin, "Katso ylös" ja valitse esitetyistä kysymyksistä ainakin yksi. Vastaa siihen kommenttikentässä tai valitsemassaasi sosiaalisen median palvelussa. Voit halutessasi myös lähettää vastauksesi "vanhan hyvän ajan" kirjeellä osoitteeseen:

Tommi Tossavainen
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti
Sörnäisten rantatie 25 A, 4. kerros
00500 Helsinki

DISCLAIMER: Jos jossain vaiheessa paljastuu, että videon tarkoituksena onkin ollut saada ihmiset keskustelemaan teknologian paikasta arjessa, eikä välittää valikoituja arvoja, nostan hattua ja onnittelen viraaliksi levinneestä mediakasvatuskampanjasta.

Vessantuunauskilpailu kannusti nuoria osallistavaan mediakasvatukseen

”Millainen olisi parempi internet?” Kysymys toimi tämän vuoden Mediataitoviikolla järjestetyn Tuunaa vessa! -kilpailun aiheena.  Kilpailussa oli omat sarjat alle 13-vuotiaille ja 13–18-vuotiaille. Kilpailuun osallistui kouluja ja nuorisotaloja - kirjastostakin saimme yhden osallistujan. Yhteensä kilpailuun osallistui noin 30 ryhmää. Oli hienoa huomata, miten innokkaita ja omatoimisia ryhmiä vessan tuunaukseen osallistui. Kiitos kaikille osallistujaryhmille! Vaikka osallistujia ei tämän enempää ollut, sai kilpailu kuitenkin positiivista palautetta. Tällainen kilpailu, lapset ja nuoret osallistava, toiminnallinen ja laaja aiheeltaan, lienee siis hyvä, vaikka sitä ei juuri samanlaisena joka vuosi järjestettäisikään.

Koordinoin kilpailua, joten järjestin muun muassa esiraadin kokouksen ja myöhemmin varsinaisen tuomariston kokouksen. Esiraadissa kummastakin sarjasta valittiin viisi työtä varsinaisen tuomariston arvioitaviksi. Varsinaiselle tuomaristolle laadin yksityiskohtaisemman pisteytyslomakkeen, jonka pohjalta he arvioivat töitä. Tämän jälkeen tein koonnin arvioinneista ja tuomaristo kokoontui vielä käymään kilpailutöitä läpi, keskustelemaan ja päättämään kilpailutöiden järjestyksen.

Aihetta kilpailuun osallistuneet ryhmät olivat lähestyneet monista näkökulmista ja saimme hienoja kilpailutöitä. Mitä parannettavaa netissä on? Entä millä tavoin näihin voisi vaikuttaa? Parhaimmillaan tuunattu vessa sai kävijän pohtimaan omaa toimintaansa netissä ja sitä, voisiko itse tehdä jotain, tai erityisesti, mitä voisi tehdä, jotta netti olisi mukavampi paikka. Kilpailussa pärjänneet vessat eivät siis vain näyttäneet hienoilta, vaan niistä välittyi sanoma, joka puhutteli. Monissa kilpailutöissä internetissä kehitettävät asiat osattiin ottaa esille, mikä sekin on jo hyvä alku. Ratkaisujen näkeminen onkin sitten haastavampaa, joskin toivottavaa, koska muutokseen ei riitä vain luettelo epäkohdista.

Erilaista näkökulmaa toivat kilpailutyöt, jotka lähestyivät aihetta positiivisen kautta. Teemana yllättävän monessa työssä esille nousi kiusaaminen. Onko nykyisessä internetissä paljon kiusaamista? Ainakin kiusaaminen satuttaa paljon, määrästä riippumatta. Vaikka netissä kiusaaminen olisi helppoa, pidetään huoli siitä, ettei kukaan kiusaa ketään. Eihän asioita tehdä vain siksi, että ne ovat helppoja? Netin paremmaksi tekeminen ei ehkä tunnu helpolta, mutta kun jokainen tekee osansa paremman netin puolesta, tulee siitä aina vähän parempi. Jos jonkin asian pystyy tekemään huonommaksi, pystyy sen kai tekemään myös paremmaksi!

Samoin kuin netin paremmaksi tekemiseen tarvitaan jokaista, myös Tuunaa vessa! -kilpailun järjestäminen on ollut usean tahon yhteistyön tulosta. Suuret kiitokset yhteistyöorganisaatioille!

Vessakisan voittajatöihin pääsee tutustumaan osoitteessa www.mediataitokoulu.fi/vessa. 

Onnittelut voittajille ja hyvää kevättä!                                                                                                                                                                                 

Laura Kivenmäki

Kirjoittaja työskenteli korkeakouluharjoittelijana Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa