Missä on omien laitteiden paikka? – BYOD-kokemuksia Liettuasta

Omien nettivälineiden käytöstä koulupäivän aikana on puhuttu viime vuosina runsaasti niin mediassa, kouluissa kuin kotonakin. Keskustelu tuntuu usein kiteytyvän siihen, saako puhelimia ja tabletteja ylipäänsä käyttää koulupäivän ja oppituntien aikana. Samaan aikaan kuitenkin osa kouluista on jo siirtymässä omat laitteet hyväksyvään BYOD –käytäntöön ja nyt myös OPS 2016 –luonnoksessa mallille näytetään vihreää valoa.

Koulujen kannalta Bring Your Own Device –käytännössä eli BYOD:ssa on kyse oppilaiden omien kannettavien välineiden, eli älypuhelimien, tablettien ja läppäreiden käytöstä osana koulupäivän aikana tapahtuvaa opetusta. BYOD–mallin omaksuva koulu siirtyy siis perinteisestä kiinteästä lähiverkkoajattelusta - jossa koulu itse hankkii ja ylläpitää päätelaitteita - tarjoamaan tietoverkon ja sisältöjä oppilaiden kirjavalle kokoelmalle erilaisia laitteita ja käyttöjärjestelmiä.

Suomessa Opetushallitus on tukenut joitakin kouluja BYOD–hankkeiden kokeiluissa ja mallia on testattu pienemmässä mittakaavassa ainakin ilmiöpohjaiseen ja ongelmaperustaiseen oppimiseen liittyvissä projekteissa. Itse pääsin tutustumaan laajasti käyttöön otettuun BYOD-malliin Liettuassa, jossa Vilnan kansainvälinen koulu on kannustanut oppilaitaan oman laitteen mukaan ottamiseen nyt muutaman vuoden ajan.

Pääasiassa monikulttuuristen lasten yksityiskoulussa malliin oli päädytty siksi, että lähes kaikilla keski- ja yläasteen oppilailla oli jo käytössään kannettava nettilaite, ja ne joka tapauksessa seuraavat lapsia kouluun, halusivat opettajat sitä tai eivät.

BYOD–käytännön pelisäännöt oli kirjattu yhdelle A4-kokoiselle lomakkeelle, ja koulun TVT-suunnittelusta vastaavan opettajan Antanas Stonkusin mukaan se on riittänyt hyvin sekä oppilaille ja henkilökunnalle että lasten huoltajille. Koulupäivän aikana oppilaat käyttävät koulun sisäistä verkkoa, josta tietyt sivustot ja pääsyt sovelluksiin on blokattu. Kuvia tai videoita ei saa ottaa muista oppilaista tai opettajista ilman lupaa, ja niiden luvatonta jakamista pidetään erittäin vakavana rikkomuksena. Oppilaat vastaavat itse laitteiden säilyttämisestä ja suojaamisesta, ja koululla on myös lainattavia laitteita niille, joilla omia ei ole mukana.

Ihanteista käytäntöihin

Mutta toimivatko nämä ytimekkäät ja teknologiamyönteiset periaatteet käytännössä? Kouluvierailulle osallistunut kansainvälinen joukkomme opetuksen, mediakasvatuksen ja lastensuojelun ammattilaisia suhtautui malliin jokseenkin kriittisesti. Useimmat yleisökysymykset koskivat mahdollisia ongelmatilanteita, sillä ajattelutapa on vielä Euroopan mittakaavassakin uusi ja vasta hakemassa muotoaan.

Erityisen kiinnostuneita ryhmässä oltiin kuulemaan huoltajien ja opettajien välisestä yhteistyöstä silloin, kun oppilas ei noudata laadittuja pelisääntöjä. Stonkusin mukaan oppilaiden ja opettajien sopeutuminen uusiin sääntöihin kesti noin puoli vuotta, jonka jälkeen ongelmatilanteita on tullut vain muutamia. Parhaana opettajan työvälineenä Stonkus pitää avointa keskustelua ja riittävää tilannetajua: oppilaiden kasvoista näkee hyvin pian, vilahtelevatko näytöllä 9GAGin tai BuzzFeedin huumorikuvat vai käytetäänkö laitetta aiheenmukaiseen tiedonhakuun ja jäsentelyyn.

Ongelmatilanteisiin on kuitenkin varauduttu, ja toistuvasta rikkomuksesta lähtee aina ilmoitus vanhemmille. Jos sääntöjä rikotaan jatkuvasti, oma laite jää koululle huilaamaan yön ajaksi tai sitä ei saa ottaa mukaan seuraavana päivänä oppitunneille. Huoltajat tavoittavat lapsensa tarvittaessa koulun kanslian kautta.

Vierailemamme koulu oli oppilasmäärältään suhteellisen pieni ja sen oppilaat eivät sosioekonomiselta taustaltaan varmaankaan vastaa perinteisen liettualaisen koulun oppilaita. Voisiko BYOD –malli siis toimia suomalaisessa keskikokoisessa peruskoulussa, jossa oppilaat tulevat hyvin erilaisista perheistä niin taloudellisessa mielessä kuin mediataitovalmiuksiakin tarkastellessa? Mitä uudenlainen ajattelutapa vaatisi opettajilta, mitä koulun TVT-infrastruktuurilta?

Missä keskustelu menee?

Opetushallituksen mukaan BYOD–malli toimii vain silloin, jos tekniset ratkaisut on mietitty huolella ja oppilaille tarjotaan mahdollisuus osallistua opetukseen itse valitsemallaan laitteella ja käyttöjärjestelmällä. Myöskään kaikkia yksityisyyden suojaan ja tietoturvaan liittyviä kysymyksiä ei ole ratkaistu. Kaatuilevat ohjelmat ja liian heikko wlan–varustus voivat syödä koko menetelmän hyödyt.

Jotkin koulut ovat panostaneet viime vuosina kattavan verkkoinfrastruktuurin rakentamiseen, kun taas BYOD–mallissa pitkät rivistöt kiinteitä päätelaitteita nähdään turhina,  sillä laitteet ovat jo olemassa oppilailla itsellään. Taloudellisia ponnisteluja vähättelemättä suurin haaste taitaa kuitenkin olla ajattelutavan ja asenteiden muutoksessa. Päästäänkö ongelmat edellä lähtevästä ajattelutavasta ongelmien ratkaisun suuntaan, jolloin eteen tulevat kysymykset ja probleemat nähdään pikemminkin haasteina esteiden sijaan? Koulujen ja myös yksittäisten opettajien voi olla hyvä varautua ottamaan osaa tähän keskusteluun ja pohtia, missä on omien laitteiden paikka koulussamme tänään ja lähitulevaisuudessa.

Julia Alajärvi

Projektikoordinaattori, KAVI  

Kirjoittaja toimii Finnish Safer Internet Centren ja Mediataitoviikon projektikoordinaattorina Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa. Vierailu Vilnan kansainväliseen kouluun oli osa Insafe -verkoston tapaamista Liettuassa 16.-18.9.2014