Omien nettivälineiden käytöstä koulupäivän aikana on puhuttu viime vuosina runsaasti niin mediassa, kouluissa kuin kotonakin. Keskustelu tuntuu usein kiteytyvän siihen, saako puhelimia ja tabletteja ylipäänsä käyttää koulupäivän ja oppituntien aikana. Samaan aikaan kuitenkin osa kouluista on jo siirtymässä omat laitteet hyväksyvään BYOD –käytäntöön ja nyt myös OPS 2016 –luonnoksessa mallille näytetään vihreää valoa.
Koulujen kannalta Bring Your Own Device –käytännössä eli BYOD:ssa on kyse
oppilaiden omien kannettavien välineiden, eli älypuhelimien, tablettien ja
läppäreiden käytöstä osana koulupäivän aikana tapahtuvaa opetusta. BYOD–mallin
omaksuva koulu siirtyy siis perinteisestä kiinteästä lähiverkkoajattelusta -
jossa koulu itse hankkii ja ylläpitää päätelaitteita - tarjoamaan tietoverkon
ja sisältöjä oppilaiden kirjavalle kokoelmalle erilaisia laitteita ja
käyttöjärjestelmiä.
Suomessa Opetushallitus on tukenut joitakin kouluja BYOD–hankkeiden kokeiluissa
ja mallia on testattu pienemmässä mittakaavassa ainakin ilmiöpohjaiseen ja
ongelmaperustaiseen oppimiseen liittyvissä projekteissa. Itse pääsin
tutustumaan laajasti käyttöön otettuun BYOD-malliin Liettuassa, jossa Vilnan kansainvälinen koulu on kannustanut
oppilaitaan oman laitteen mukaan ottamiseen nyt muutaman vuoden ajan.
Pääasiassa monikulttuuristen lasten yksityiskoulussa malliin oli päädytty
siksi, että lähes kaikilla keski- ja yläasteen oppilailla oli jo käytössään
kannettava nettilaite, ja ne joka tapauksessa seuraavat lapsia kouluun,
halusivat opettajat sitä tai eivät.
BYOD–käytännön pelisäännöt oli kirjattu yhdelle A4-kokoiselle lomakkeelle, ja koulun TVT-suunnittelusta vastaavan opettajan Antanas Stonkusin mukaan
se on riittänyt hyvin sekä oppilaille ja henkilökunnalle että lasten
huoltajille. Koulupäivän aikana oppilaat käyttävät koulun sisäistä verkkoa,
josta tietyt sivustot ja pääsyt sovelluksiin on blokattu. Kuvia tai videoita ei
saa ottaa muista oppilaista tai opettajista ilman lupaa, ja niiden luvatonta
jakamista pidetään erittäin vakavana rikkomuksena. Oppilaat vastaavat itse
laitteiden säilyttämisestä ja suojaamisesta, ja koululla on myös lainattavia
laitteita niille, joilla omia ei ole mukana.
Ihanteista käytäntöihin
Mutta toimivatko nämä ytimekkäät ja teknologiamyönteiset periaatteet käytännössä?
Kouluvierailulle osallistunut kansainvälinen joukkomme opetuksen,
mediakasvatuksen ja lastensuojelun ammattilaisia suhtautui malliin jokseenkin
kriittisesti. Useimmat yleisökysymykset koskivat mahdollisia ongelmatilanteita,
sillä ajattelutapa on vielä Euroopan mittakaavassakin uusi ja vasta hakemassa
muotoaan.
Erityisen kiinnostuneita ryhmässä oltiin kuulemaan huoltajien ja opettajien
välisestä yhteistyöstä silloin, kun oppilas ei noudata laadittuja pelisääntöjä.
Stonkusin mukaan oppilaiden ja opettajien sopeutuminen uusiin sääntöihin kesti
noin puoli vuotta, jonka jälkeen ongelmatilanteita on tullut vain muutamia.
Parhaana opettajan työvälineenä Stonkus pitää avointa keskustelua ja riittävää
tilannetajua: oppilaiden kasvoista näkee hyvin pian, vilahtelevatko näytöllä
9GAGin tai BuzzFeedin huumorikuvat vai käytetäänkö laitetta aiheenmukaiseen
tiedonhakuun ja jäsentelyyn.
Ongelmatilanteisiin on kuitenkin varauduttu, ja toistuvasta rikkomuksesta
lähtee aina ilmoitus vanhemmille. Jos sääntöjä rikotaan jatkuvasti, oma laite
jää koululle huilaamaan yön ajaksi tai sitä ei saa ottaa mukaan seuraavana
päivänä oppitunneille. Huoltajat tavoittavat lapsensa tarvittaessa koulun
kanslian kautta.
Vierailemamme koulu oli oppilasmäärältään suhteellisen pieni ja sen
oppilaat eivät sosioekonomiselta taustaltaan varmaankaan vastaa perinteisen
liettualaisen koulun oppilaita. Voisiko BYOD –malli siis toimia suomalaisessa
keskikokoisessa peruskoulussa, jossa oppilaat tulevat hyvin erilaisista
perheistä niin taloudellisessa mielessä kuin mediataitovalmiuksiakin
tarkastellessa? Mitä uudenlainen ajattelutapa vaatisi opettajilta, mitä koulun
TVT-infrastruktuurilta?
Missä keskustelu menee?
Opetushallituksen mukaan BYOD–malli toimii vain
silloin, jos tekniset ratkaisut on mietitty huolella ja oppilaille tarjotaan
mahdollisuus osallistua opetukseen itse valitsemallaan laitteella ja
käyttöjärjestelmällä. Myöskään kaikkia yksityisyyden suojaan ja tietoturvaan
liittyviä kysymyksiä ei ole ratkaistu. Kaatuilevat ohjelmat ja liian heikko
wlan–varustus voivat syödä koko menetelmän hyödyt.
Jotkin koulut ovat panostaneet viime vuosina kattavan
verkkoinfrastruktuurin rakentamiseen, kun taas BYOD–mallissa pitkät rivistöt
kiinteitä päätelaitteita nähdään turhina, sillä laitteet ovat jo olemassa
oppilailla itsellään. Taloudellisia ponnisteluja vähättelemättä suurin haaste
taitaa kuitenkin olla ajattelutavan ja asenteiden muutoksessa. Päästäänkö
ongelmat edellä lähtevästä ajattelutavasta ongelmien ratkaisun suuntaan,
jolloin eteen tulevat kysymykset ja probleemat nähdään pikemminkin haasteina
esteiden sijaan? Koulujen ja myös yksittäisten opettajien voi olla hyvä
varautua ottamaan osaa tähän keskusteluun ja pohtia, missä on omien laitteiden
paikka koulussamme tänään ja lähitulevaisuudessa.
Julia Alajärvi
Projektikoordinaattori, KAVI
Kirjoittaja toimii Finnish Safer Internet Centren ja Mediataitoviikon
projektikoordinaattorina Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa.
Vierailu Vilnan kansainväliseen kouluun oli osa Insafe -verkoston tapaamista
Liettuassa 16.-18.9.2014
