maanantai 8. joulukuuta 2014

Palikoita ja piilomainontaa



Muistatko Pokémonin? Japanilaiset animaatiot olivat monille lapsille mediakentän kovin juttu kymmenisen vuotta sitten. Kasvatuksen kentällä kuitenkin paheksuttiin ohjelmia kovasti varsinkin siitä, että kaupallisuus on lastenohjelmassa selvästi läsnä. Ohjelmasta puhuttiin puolen tunnin mainoksina. Koska lapset leikkivät ja pelasivat ohjelman antaman mallin mukaisesti, se nähtiin uhkana mielikuvitukselle.

Viime vuosien aikana tanskalainen LEGO on muuttunut muovipalikkatehtaasta media- ja leluimperiumiksi. LEGO tuottaa sarjakuvia, elokuvia, digitaalisia pelejä ja paljon muuta. Yhä useampaan lelusarjaan on kytketty peli tai muu mediasisältö Star Warsista Minecraftiin ja oheistuotteiden määrä on mielikuvituksellinen. Käytännössä jokainen elementti toimii toisen tuotteen mainoksena. 
 

Hyvä brändi suojaa kritiikiltä.

 
Kritiikki LEGOa kohtaan on ollut yllättävän vaisua. Ympäristöaktiivit hermostuivat LEGOn yhteistyöstä Shellin kanssa ja Helsingin Sanomissa sivuttiin sitä, kuinka liitto leluteollisuuden kanssa johtaa kustantajat julkaisemaan aivan muiden kuin kirjallisten ansioiden perusteella. Kasvatuksen kentällä taas on ollut aika hiljaista, vaikka LEGO tarjoaa rakentelun oheen kasvavassa määrin myös perinteisen mediakeskustelun lempivihollisia: sotaa ja taisteluleikkejä. LEGO-maailmassa voi harjoitella vaikka kiduttamista siihen sopivin välinein. Miksi mainonta silti rakentuu niin kivuitta sisään palikkamaailmaan?

LEGOn superkaupallisuus taitaa olla kasvattajille vaikea pala, sillä palikat on onnistuttu brändäämään kehittäviksi, jopa maailman parhaiksi leluiksi. Hyvinä pidettyjen tyyppien tekemisiä on vaikea kritisoida. Kriittinen mediakasvatus ja kaupallisuuteen liittyvät negatiiviset tunteet on helpompi suunnata vieraampiin kohteisiin, kuten japanilaistaustaiseen animeen. Lisäksi lastenkulttuuri on viime vuosikymmeninä kiistatta kaupallistunut ja lasten rooli kuluttajina kasvanut. Toivottavasti kasvattajille tilanne ei silti ole normalisoitunut niin, että asiaan muisteta tai jakseta tarttua lainkaan.
 

Kuluttajakasvatuksen ei tarvitse tarkoittaa lasten ilon pilaamista. 


 
Vaikka lasten mediakulttuuria voi ja pitää tarkastella kriittisesti, sen ei tarvitse tarkoittaa yksisilmäistä tuomitsemista ja syyllistämistä. Kaupallisuuden kritiikki on helpompi ottaa haltuun, kun kriittistä medialukutaitoa ei ymmärretä lähtökohtaisesti negatiivisena, mediavastaisena asenteena. Kuten Juha Herkman on asian esittänyt, kriittinen medialukutaito on uteliaisuutta, kyseenalaistavuutta, totuudellisuutta ja yhteiskunnallisuutta”. 



Esi- ja perusopetuksessa kaupallisuutta ja kuluttajuutta on joka tapauksessa käsiteltävä. Vuonna 2016 voimaan tulevat opetussuunnitelmat ja esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet sisältävät nämä aihealueet. Koska opetuksen sisällöt tulee kytkeä lasten elämän ilmiöihin, LEGO-tuotteet ja niiden markkinointi olisivat erittäin luontevia tarkastelun kohteita pienten lasten kanssa.    
 

Ota mainokset hyötykäyttöön.

 
Lasten mediakasvatuksen ja kaupallisuuden osalta eletään nyt joulun alla sesonkia. Lelukatalogit on jaettu koteihin ja esimerkiksi LEGO City -sivuston joulukalenterista paljastuu avuliaasti lahjalista, joka – tietysti – sisältää vain LEGO-pakkauksia. Lapsille suunnatut mainokset kannattaa ottaa hyötykäyttöön, sillä ne ovat valmista materiaalia mediakasvatukseen. Laaja-alaisena kokonaisuutena median kaupallisuuden tutkiminen voi edistää monien tärkeiden taitojen oppimista. 
 
Kaupalliset media- ja lelukulttuurit asettavat lapset konkreettisesti ja karustikin eriarvoiseen asemaan perheen taloustilanteen perusteella. Kuitenkaan missään perheessä ei voida hankkia lapselle kaikkea, mitä mainostajat haluaisivat myydä. Haluamisen ja tarvitsemisen välinen ero on asia, joka lasten on tarpeen oppia ja josta aikuistenkin on hyvä itseään säännöllisesti muistuttaa. Tähän mainonnan käsittely mediakasvatuksellisesti antaa arvokkaita välineitä.

Saara Pääjärvi
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Internetillä vai ilman?



Vähän ajan sisällä Helsingin Sanomat on julkaissut kaksi mielenkiintoista juttua internetin käyttöön - tai pikemminkin käyttämättömyyteen liittyen. Sunnuntaina ilmestyneessä jutussa kerrottiin nuoren kokeilusta viettää viikko ilman internetiä. Toisen jutun aiheena oli puolestaan kansainvälinen vertailevaraportti, jossa tarkasteltiin verkon käyttäjämääriä. Molemmat jutut tuovat esiin tärkeitä mediankäyttöön liittyviä teemoja. Onko internetiin pääsyä, millainen rooli sillä on elämässä ja millaisia taitoja sen käyttämisessä tarvitaan? 
 

Internet on merkittävä osa elämää


Internet on muodostunut yhdeksi merkittäväksi tekijäksi nykyihmisen elämässä. Selkeimmin sen merkityksen huomaa vasta, kun pääsy nettiin syystä tai toisesta estyy. Lukemalla netittömän elämän kokeilusta, huomaa helposti kuinka laajalti internetiä tulee käytettyä ihan jokapäiväisessä elämässä. Artikkelissa nostetaan esiin muun muassa karttasovellusten käyttö, uutisten seuraaminen, musiikin kuuntelu, ystävien kanssa viestittely sekä muu sosiaalisen median käyttö.

Kaikki ihmiset eivät internetin mahdollisuuksia kuitenkaan käytä tai pääse käyttämään.  

Toinen alussa viittaamani kirjoitus nostaa esiin International telecommunication unionin (ITU) tekemän selvityksen, jonka mukaan suurin osa maailman ihmisistä on vielä internetin ulkopuolella. Vuonna 2013 noin 27 prosenttia kaikista eurooppalaisista ja 10 prosenttia suomalaisista ei käyttänyt internetiä.

Netin käyttö on yleistynyt viime vuosina. Muutaman vuoden takaisessa tutkimuksessa muodostettiin viisi eri luokkaa eurooppalaisista netinkäyttäjinä. Ei-käyttäjiin kuului 42 prosenttia ja satunnaisiin käyttäjiin puolestaan 18 prosenttia tutkimukseen osallistuneista. Osa ihmisistä ei halua nettiä käyttää mutta osalla ei ole siihen mahdollisuuttakaan. Suomessakaan internetyhteydet eivät kata koko maata tasapuolisesti. 
 

Digikuiluja kuromassa


Internetin käyttäjien ja heidän, jotka eivät nettiä käytä, välillä on nähty muodostuvan digitaalinen kuilu (digital divide). Erityisesti digitaalinen kuilu erottaa internetin käyttäjät niistä, joilla ei ole edes mahdollisuutta päästä nettiin.

Nettiyhteys sinällään ei auta, jos sitä ei osaa käyttää. Internetin hyödyntäminen edellyttää erilaisia mediataitoja ja ymmärrystä median toiminnasta.

Digitaaliset kuilut ja mediataidot liittyvät netin käyttämisen lisäksi myös osallistumiseen ja omaan tuotantoon. Mikäli kaikilla ihmisillä ei ole mahdollisuuksia osallistua verkon toimintaan ja sen yhdessä luomiseen, ei voida puhua tasa-arvoisesta ja kaikki saavuttavasta netistä. Mediataitoviikon teemana onkin “Let´s create a better internet together.” Edistämällä laajasti mediataitoja, voidaan parantaa ihmisten osallisuutta yhteisen verkon luomisessa.

Mediataidot eivät ole itsestäänselvyys vaan niiden eteen tulee tehdä työtä. Osallistumalla helmikuussa järjestettävään Mediataitoviikkoon, voit olla osaltasi kuromassa digitaalisiin taitoihin liittyviä kuiluja umpeen.  

Lauri Palsa
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti